Eriarvoistavaa hoitoa

Runsas kymmenen vuotta sitten OECD arvioi suomalaisen terveydenhuollon eriarvoisimmaksi tutkituista 22 maasta – tai tulkinnasta riippuen kolmanneksi eriarvoisimmaksi Meksikon ja Yhdysvaltojen jälkeen. Sen jälkeen eriarvoisuus on vain kasvanut, koska työssä käyvät käyttävät yhä enemmän työterveyshuoltoa ja terveyskeskuksiin pääsy on vaikeutunut lääkäripulan ja aliresursoinnin vuoksi.

Olisiko jumbosijamme nyt jo kiistaton?

Eriarvoisuus on jättänyt jälkensä. Sosiaaliset terveyserot ovat Suomessa kansainvälisesti verrattuna huomattavan suuret ja kasvavat koko ajan. Mitä alempi koulutus ja pienemmät tulot, sitä lyhyempi elämä.

Todellisuus on tätäkin karumpi, sillä koulutus on huono mittaamaan yhteiskunnallista asemaa. Pelkällä kansakoulupohjalla on kohottu merkittäviin asemiin eikä akateeminen tutkinto suojaa syrjäytymiseltä.

Asuinalueiden välillä on paljon suurempia eroja elinajan odotteessa. Asuminen kertoo yhteiskunnallisesta asemasta enemmän kuin koulutus.

Kaikki ei ole terveydenhuollon vika.

Suomalaisten elinajan odote on noussut runsaassa sadassa vuodessa noin kolmellakymmenellä vuodella.

Kansanterveyslaitoksen entisen pääjohtajan Jussi Huttusen mukaan tästä vain kymmenen vuotta on terveydenhuollon ansiota ja tästä kymmenestä vuodesta kahdeksan on antibioottien ja rokotusten ansiota. Koko muu yli lähes kahdenkymmenen miljardin panostus pidentää elinikää vain kahdella vuodella. Muu elinajan lisäys on ravinnon, hygienian ja tapaturmien vähenemisen ansiota.

Sosiaaliset terveyserot johtuvat paljolti tuosta muusta, erityisesti elintavoista, mutta myös työhön liittyvistä tekijöistä.

Huono-osaisten kuolleisuus on paljolti elintapojen ansiota. Lyhentäähän jo pelkkä tupakointi elämää keskimäärin kymmenellä vuodella.

Erikoissairaanhoitomme on erittäin tasa-arvoinen ja samalla laadukas. Kansainvälisissä vertailuissa esimerkiksi syöpähoidon tulokset ovat huipputasoa. Meillä jokainen on oikeutettu huippuhoitoon, jota monissa maissa saavat vain rikkaimmat. Kunhan siihen hoitoon ensin saa lähetteen.

Eriarvoisuuden ydin on perusterveydenhoidossa eli siinä että työssäkäyvät pääsevät vaivattomasti työterveyslääkärin vastaanotolle ja muilla on vaikeuksia päästä terveyskeskuksiin tai he eivät niihin edes hakeudu.

Jos kaikki olisivat samoissa terveyskeskusjonoissa, terveyskeskuksissa olisi paljon vähemmän jonoja. Useimmissa kunnissa enemmistö kunnanvaltuustojen jäsenistä on työterveyshuollon asiakkaita, eikä terveyskeskusten rappio siksi ole heille läheinen asia.

Monissa maissa lääkäripalvelujen tarjoaminen työterveyshuollon yhteydessä on kielletty – tai se siis tulkitaan palkan maksamiseksi ja sitä verotetaan palkkana.

Suomessa otettiin vuoden 1999 hallitusneuvotteluissa harppaus kohti terveydenhuollon yksityistämistä ja eriarvoistamista, kun työterveyshuoltona annettujen sairaanhoitopalvelujen Kela-korvauksia parannettiin. Irvokasta on, että tämä hyvin oikeistolainen askel otettiin poliittisen vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksesta.

Tiesittekö, että Kela maksaa paljon enemmän korvausta siitä, jos käytte työnantajan maksamana yksityislääkärillä kuin jos kävisitte siellä itse maksaen?

Terveyskeskuksiin pääsy on vaikeinta suurissa kaupungeissa. Se voi johtua siitä, että niissä päättäjät eivät terveyskeskuksia arvosta, mutta varoisin tekemästä tästä hätiköityjä kuntien välisiä vertailuja. Hyvin pieni osa väestöstä aiheuttaa suurimman osan perusterveydenhuollon tarpeesta, ja nämä ovat asettuneet asumaan maassa hyvin epätasaisesti.

Kaupungit houkuttelevat hyvin etuoikeutettuja, mutta myös erittäin huono-osaisia asukkaita.

En luottaisi myöskään lähinnä ikäjakaumaan perustuviin tarvevakiointeihin, koska ne eivät asian ydintä oikein tavoita.

Kannattaisi katsoa lääkärimääriä asukasta kohden, koska se kertoo, paljonko on terveyskeskuksiin panostettu.

Jos haluamme, että työterveyshuollon asiakkaat palaavat terveyskeskuksiin, meidän on hyväksyttävä tietty määrä eriarvoisuutta julkisessa terveydenhuollossa. Tuskin kukaan protestoi sitä, että Tero Pitkämäen kylkivamma leikattiin heti kun voitiin, eikä häntä pantu odottamaan vuoroaan joskus Moskovan MM-kisojen jälkeen.

Työnantajat tarjoavat vapaaehtoisesti lääkäripalveluja, jotta työntekijät eivät jonottaisi terveyskeskuksiin työajalla ja jotta pikkuvaivat parannettaisiin heti.

Kunnan kannattaisi myydä terveyskeskuksistaan työnantajille nopeat palvelut tuotantokustannushintaan. Terveyskeskuksista tulisi vahvempia ja kaikkien hoito paranisi.

Ruotsissa saa valita, kirjautuuko terveyskeskuksen vai yksityislääkärin potilaaksi. Maksu on sama. Voisiko näin tehdä Suomessakin?

Ruotsissa maakunta maksaa molemmat, myös yksityisen hoidon kulut. Valinnanvapaus yksityisen hoidon ja kunnan hoidon välillä ei voi toteutua niin kauan kun niillä on eri maksaja. Muutenhan kunnan kannattaisi työntää kaikki potilaat yksityisille valtion kustannettaviksi.

Ruotsissa yksityislääkärille maksetaan pääasiassa potilaiden määrän, ei käyntien mukaan. Käyntien mukaan maksaminen räjäyttäisi kustannukset, koska käyntejä voidaan tuottaa kuinka paljon tahansa.

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Lääkkeitä terrorismia vastaan

Apina olkapäillä ostoksilla

Terrorismin torjunnassa meilläkin oltava annettavaa

Loma-aikojen muuttamista voisi kokeilla

Vahva usko tulevaisuuteen

Hyvä nurmisato on karjatiloille taivaan lahja

Reilut toimintamallit jakamiseen

Asumismenojen kasvu on pois kulutuksesta

Uhkien torjuntaa on tehostettava

Pienen tönön laittaja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.