Kalaryssäys liitää ruokatrendin harjalla

Kalamarkkinoiden kaikki kävijät eivät välttämättä hoksaa, miten trendikäs tapahtuma perinteinen, jo 25. kerran järjestettävä Kalaryssäys Kuopion satamatorilla on. Tapahtuma esittelee kalaruokia kiinnostavalla tavalla ja liitää nyt raikkaan ruokatrendin harjalla.

Vaikka suomalaiset syövätkin enimmäkseen ulkomaista kalaa, tietoisuus kotimaisten kalalajien mahdollisuuksista on kasvanut kovasti. Esimerkiksi ennen roskakalana pidetty särki on noussut suurten herkkujen listalle ja ruokakaupan tarjouslohesta on tullut rahvaan ruokaa. Särki on säilykekalana herkkusuiden mielestä jopa maukkaampi kuin tonnikala tai sardiini.

Kalaryssäys on tehnyt silloin tehtävänsä, kun savolaiset arjessaan ymmärtävät, ettei roskakaloja ole, vaan kaikki kalat ovat hyviä kaloja. Särkien, ahventen, haukien, lahnojen ja myös kuhien ja muikkujen asuttamat järvet ovat suuri aarreaitta.

Kalaryssäyksessä on oivallettu hienosti, mikä on yksi kalansyönnin suurimmista esteistä: kalaa ei osata laittaa ruuaksi tai kalan perkaamista pidetään esimerkiksi kerrostalokeittiöön sopimattomana työvaiheena. Niinpä kalamarkkinoilla käydään läpi kalan käsittelyä aina kalaliemen valmistuksesta lähtien. Onpa tarjolla uusi reseptivihkonenkin.

Kalan lisäkäytön suurin este on se, että Savon järvissä kalastetaan niin vähän. Verkkokalastajista on nyt pula, mikä on surkuhupaista, kun muistaa, miten takavuosina varoiteltiin troolausten tyhjentävän järvet kaloista. Vapaa-ajankalastajia apajilla sentään liikkuu, mutta heistäkin kovin monen motiivi on itse kalastus ruokakalan pyynnin sijasta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Luottamus hyvä, kontrolli parempi

Vaarallista ja myrkyllistä

Varastokirjasto siirtyisi sivistyksen kustannuksella

Arvoilla höystetty tiedotus pilaa tutkimusviestiä

Pään sisään

Kuopion on aika polkaista jälleen uutta vauhtia

Tiiliskivellä päähän

Uusi pisteytys sotkee lukiota ja opiskelijavalintoja

Turvallisuuden epätasa-arvo voi olla kasvava pulma

Kirje tulevalle kaupunginjohtajalle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.