Liian tavallisia asioita

Nyt se on luettu. Eikä kestänyt kauan. Ihan tavallisia asioita -vihkonen on tiivis esitys. Neuvoja on 36 sivulla. Kyse on paljon puhutusta opuksesta, johon asiantuntijat ovat listanneet aivan tavallisia arkikeinoja lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseksi, presidentti Sauli Niinistön pyynnöstä.

Ei ollut iloinen lukukokemus.

Tuli syyllinen olo.

 

Julkisuudessa Ihan tavallisia asioita -kampanja arkikeinoineen on leimattu oikeistolaiseksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (HS 17.9.) yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja toimittaja Emilia Kukkala ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson kirjoittivat, ettei syrjäytymiskampanja ehkäise syrjäytymistä. Heidän mielestään osuvampi nimi kampanjalle olisi kahden pennin niksipirkka uravanhempien omientuntojen rauhoittamiseksi.

Niinpä niin.

Jos syrjäytymistä meinataan estää, siinä eivät arkikeinot auta. Pitää olla rahaa. Paljon rahaa. Yhteiskunnan rahaa.

Tiistaina Iisalmessa presidentti Niinistöä harmitteli työryhmän jäsenten puolesta ja häpesi kriitikkojen puolesta. Syystä.

Naisten kirjoituksen yläpuolella lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen kirjoitti, että kampanjasta käydyn keskustelun taso on ollut masentavan alhainen ja sitä alentuvampi, mitä kauempana lastensuojelun todellisuudesta puhuja on ollut.

Sinkkosen mielestä kampanjan käyttäminen poliittisena pelinappulana on vastenmielistä. Niin on.

 

Yhteisöllisyys ei ole mikään oikeistolaisten keksimä juttu, jota pitää vasemmistolaisten vastustaa.

Tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse on liberalistisen arvokäsityksen kyseenalaistamisesta lasten ja nuorten kasvatuksessa. Tilalle tarjotaan ajatusta, jonka mukaan vain yhteinen hyvä voi olla yksilöiden hyvinvoinnin lähde. Se on puolestaan kommunitaristinen arvokäsitys, jonka ääri-ilmiöitä kuuluukin varoa.

Yhteisöllisyys on useimmilta meiltä hukassa. Sitä ei voi ostaa kaupasta. Sitä on rakennettava itse, sukulaisten, ystävien, harrastuskavereiden ja työkavereiden kanssa. Pelkät puheet eivät riitä, pitää olla tekoja.

Yhteisöllisyydessä kyse on yhteisistä normeista ja arvoista. Siksi se yleiskäsitteenä närästää niitä, jotka haluavat itse päättää, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä sopivaa tai sopimatonta, miten kuuluu toimia ja miten ei kuulu toimia.

Syrjäytymiskampanjassa yhteisöllisyyden idea kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Arkikeinot ovat järkeenkäypiä ja myös tutkimustiedon valossa toimivia syrjäytymisenestoja, vaikka ovatkin arvopohjaisia.

Vihkosta on helppo poimia kymmenen käskyä, jotka sopivat meille kaikille vanhemmille: 1. ota vastuu kasvatuksesta, 2. takaa nuorellesi, että hän voi aina tulla kotiin, 3. hoida omaa jaksamistasi ollaksesi parempi aikuinen, 4. älä kasvata lastasi pelolla, 5. hyväksy epäonnistuminen, 6. muista, että olet malli, 7. siivoa suusi, 8. osoita itse, että elämä ja ihmiset ovat toisilleen lahjoja, 9. älä jätä lastasi yksin, 10. anna nuorelle aikaasi.

Liian tavallisia asioita?

 

Viinan kirot mainittiin myös vihkosessa. Niistä puhuminen julkisesti vaatii runsasta pilkankestävyyttä. Sitä näköjään riittää kansanedustaja Mikael Jungnerilla (sd.), joka tohti ehdottaa alkoholittomia Linnan juhlia. Eliitti näyttäisi kansalle mallia. Alkoholittomat juhlat olisivat vahva viesti.

Nauruksi meni. Niin aina. Moni unohtaa olevansa aikuinen kun on viinasta puhe.

 

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Satovahingot muistuttavat, mistä ruoka tulee kauppaan

Tarvitaan parempia yliopistoja

Metsä vastaa

Meluntorjunnassa ei pidä vaieta korttelirallista

Kahden maan kansalaiset

Luottamusta puolin ja toisin

Ennusteiden epävarmuus ohjaa varovaisuuteen

Pelolla kasvatus saa jäädä historiaan

Ei savuja ilman multaa

Ihmisten näköinen kaupunki

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.