Lopulta asiakas päättää, mikä kauppa jää eloon

Kaavin Kortteisen kyläkauppa pitää parhaillaan loppuunmyyntiä. Kun kauppias sulkee ovet, kauppa lakkaa olemasta, koska jatkajaa liiketoiminnalle ei ole löytynyt.

Tarina on kovin tuttu viime vuosilta ja vuosikymmeniltä. Maaseudun palvelut ovat hävinneet samaa tahtia kun ihmiset ovat muuttaneet maalta pois. Kehitystä on vauhdittanut myös se, että asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan, kun kyläkauppojen palveluvalikoima ei ole pärjännyt suurten taajamien isojen kauppojen tarjousviettelyksille.

Kyläkauppoja oli viime vuoden lopussa enää 284, kun vielä vuoden 2002 lopussa niitä oli 704. Kyläkauppojen määrä on huvennut yhtä jalkaa esimerkiksi maitotilojen määrän kanssa. Kun vielä 2002 keväällä päättyneellä kiintiökaudella maitotiloja laskettiin olevan 21 000, vuonna 2015 maitotiloja oli enää 8 300.

Maaltamuutto sattuu kipeimmin heihin, jotka eivät muuta, vaan jäävät asumaan kylälle, vaikka naapuritalot kylmenevät, kyläkaupat sulkevat ovensa ja opetus kyläkouluilla lakkaa. Kylänraitti hiljenee.

Väistämättömältä näyttävästä kehityksestä huolimatta yhä ja varmasti myös jatkossa ihmisiä asuu kaukana taajamista ja suurista asutuskeskuksista. Pitäisikö heille turvata palveluja? Ruotsissa ja Norjassa on käytössä syrjäisten ja pienten kauppojen tuki (Savon Sanomat 8.1.). Sellaista sopisi miettiä Suomessakin.

Myös palveluvalikoiman laajentamista olisi syytä pohtia. Apteekkareiden mahdollisuutta perustaa palvelupiste kyläkauppaan voisi helpottaa vaikka poistamalla 1 500 euron lupamaksu. Millään tuilla ei tosin muutu se tosiasia, että lopulta asiakas päättää, mikä kauppa jää eloon.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kristinusko ja eläinten oikeudet

Tankkimaito ei maistu purkilta

Kuopio on monella tavalla hyvä paikka lääkevirastolle

Haittaohjelmat varoittavat vielä pahemmasta

Kesälomamaa

Uskalla lähteä vaikka yksin

Hallituksen loppukaudeksi on luvassa epävakaista

Brittien brexit on kaikkea muuta kuin helppo harjoitus

Katoavaa kansantalkoota

Keväinen järkytys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.