Pääkirjoitukset

Puoli miljoonaa on jo paljon taiteessa

Samaan aikaan kun vanhusten laitoshoidossa puhutaan 240 miljoonan menonlisäyksistä tai pääkaupunkiseudulla parin sadan miljoonan euron ratahankkeista, valtion nykytaiteen museon Kiasman johdolla on aivan toisenlaiset huolet. Se pelkää, että valtiovarainministeriön kaavailema puolen miljoonan euron leikkaus pysäyttäisi sen uushankinnat ensi vuonna.

Taiteessa puoli miljoonaa on siis äärimmäisen iso raha, kun taas sosiaali- ja terveydenhuollossa tai liikenneinvestoinneissa sadoista miljoonista tai jopa miljardista puhuminen on normaalia arkea.

Kun julkista taloutta lähdetään saneeraamaan juustohöyläperiaatteella, suurimmat ja nopeimmat säästöt saataisiin aikaan budjetin suurimmista menoluokista ja ennen muuta sosiaali- ja terveyspuolelta. Tässä vain on se ongelma, että nämä sosiaali- ja terveysmenot ovat pääosiltaan lakisääteisiä ja siksi pakollisia. Näin niihin ei voi puuttua, vaan säästöt on otettava sieltä, missä laki ei ole esteenä ja voidaan harjoittaa harkintaa.

Kulttuuripuolella laki ei säätele vuotuisia taidehankintoja, joten niihin on valtiovarainministeriön virkamiesten helppo puuttua. Sama kaava toistuu pienimuotoisempana myös kuntapuolella, kun kuntien budjetteja runnotaan edes joltiseenkin tasapainoon.

Jos mikä, niin suomalainen kulttuuri- ja hengenelämä on kärsinyt koko kansantalouden toistuvista lamoista. Huonoina aikoina on julkisia kulttuurimenoja leikattu surutta, ja tavaksi on tullut, ettei noita leikkauksia hyvitetä, kun ajat aikanaan paranevat.

Jatkuvan leikkaamisen seurauksena eri toten pienten kuntien kulttuuribudjetit ovat jo liki minimissään, eikä hurraamista ole isommilla paikkakunnilla. Jos maailmankuulun Kiasman kohtalo on kiinni yhdestä puolesta miljoonasta eurosta Helsingissä, niin tilanne on paha. Voi vain kysyä, että jos pääkaupungissa on näin synkkää, miten surkeaa se on muualla.

On pantu merkille, miten henkiset arvot saavat laman aikana lisää merkitystä ihmisten elämässä. Kun rahaa ei ole käytettävissä suuriin hankintoihin kuten uuteen, entistä isompaan asuntoon tai uuteen, entistä kalliimpaan autoon, hankitaan edes jotain pientä ja pysyvää kuten kirjoja tai käydään konserteissa ja taidenäyttelyissä.

Tähän katsoen julkisen vallan toimet käyvät aivan päinvastaiseen suuntaan: rajoitetaan kansalaisten mahdollisuutta käyttää hyväkseen yhteisiä kulttuuripalveluja. Laman varjolla ja budjetin tasapainottamisen nimissä ei supisteta vain taidehankintoja, vaan supistetaan myös kirjastojen määrärahoja ja vähennetään kulttuuritilaisuuksien järjestäjien avustuksia.

Henkisesti muutama kymmenen miljoonaa kulttuuripuolella tuottaa todennäköisesti käytännössä saman hyödyn kuin muutama sata miljoonaa terveydenhuollossa tai sosiaalipuolella. Ongelma on siinä, että kulttuurin puolella ihmisten tarpeita voi määritellä samaan tapaan kuin hoitajien määrää vanhustenhuollossa.

Jos kymmenen vanhusta tarvitsee seitsemän hoitajaa, niin montako uutta taulua pitää hankkia Kiasmaan vuodessa keskimäärin 150000 kävijää kohti? Kukapa sen sanoisi.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Eurooppa repeytymässä

Olkiluodon ydinvoimaprojekti syö luottamusta

Suapiko tulla kyllään?

Digitalisaation pakko täytyy kääntää voitoksi

Koirien Kalevalasta varma hittiooppera

Miksi mies vaikenee parisuhteestaan?

Nallen verotusvinkit käytännössä

Ahneus ja itsekkyys lisääntyvät työmarkkinoilla

Käteisen rahan kuolema voi olla hyvin kaukana

Sairaaloiden työnjako on sote-uudistuksen ydintä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.