Ruokolahden leijona oli totta

Tasan 22 vuotta sitten Suomi kohisi Ruokolahden leijonasta. Etelä-Karjala vilisi toimittajia. Lehdet suolsivat juttuja kesäkuun viimeisinä päivinä vuonna 1992.

Leijonaa ei löytynyt, kuvia ei saatu.

Sittemmin Ruokolahden leijonasta on tullut esimerkki siitä, mihin uutispula sydänkesällä voi johtaa. Jahdataan olemattomia. Kerrotaan totena asioita, joita ihmiset kuvittelevat tai valehtelevat.

Niin sanottu yleinen mielipide on, että ei Ruokolahdella mitään leijonaa ollut.

Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla palkittu Ylen Venäjän kirjeenvaihtaja Marja Manninenkin on muistellut tehneensä Ruokolahden leijonasta kolmisenkymmentä juttua, vaikkei leijonaa koskaan edes ollut.

Viime keskiviikkona Iltalehti julkaisi eläkkeellä olevan Martti Auvisen haastattelun. Auvinen on mies, joka väitti nähneensä leijonan ollessaan metsätöissä Ruokolahdella.

Auvinen on yhä varma havainnostaan. Hän katseli eläintä nelisenkymmentä sekuntia vain 25–30 metrin päästä.

Seuraavana päivänä Auvinen kertoi tapahtumasta silloisen työnantajansa Enso-Gutzeitin riistavastaavalle. Tämä kehotti Auvista ilmoittamaan asiasta viranomaisille.

Siitä alkoi mylläkkä, joka piirsi vahvan jäljen suomalaisen median historiaan.

Oliko Ruokolahdella leijona?

Toimittaja ei voi tietää kaikkea. Sen vuoksi toimittajan on usein luotettava niihin, joiden hän arvioi tietävän. Heitä kutsutaan asiantuntijoiksi.

Lähteitä ja niiden luotettavuutta on osattava arvioida. Jos lehti julkaisee ilmavoimia koskevan uutisen, on turvallisempaa uskoa ilmavoimien sisältä löytyviin lähteisiin kuin Kuopion torilla kuulemiinsa arvioihin.

Leijona on petoeläin. Petoeläimistä voisi tietää jotakin petoeläintutkija.

Kaikkein paras lähde olisi arvostettu petoeläintutkija. Jos vielä löytyisi petoeläintutkija, joka olisi ollut Ruokolahdella leijonaa jäljittämässä.

Sellainen asiantuntija on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen eläkkeellä oleva tutkija Erik S. Nyholm.

Savon Sanomien nykyinen ulkoasupäällikkö Juha Hirvaskero haastatteli Nyholmia helmikuussa 1996. Tutkija oli juuri jäänyt eläkkeelle. Ruokolahden leijonajahdista oli kulunut vain vajaa neljä vuotta.

Haastattelussa Hirvaskero luonnehti suurpetotutkijaa Nyholmia mieheksi, joka muistuttaa tutkittaviaan. Jos Nyholm on vainunnut jotain epäilyttävää, häntä on lähes mahdoton päästä näkemään tai edes tavoittaa puhelimella.

Tästä minullakin on kokemusta. Kesällä 1976 Nyholm tuli Leppävirralle jäljittämään kirkonkylän liepeillä vasikan tappanutta karhua. En päässyt tapaamaan Nyholmia, enkä saanut häntä kiinni puhelimella.

Kirjoittamastani jutusta ei tullut sellainen kuin olisin halunnut.

Talvella 1996 Nyholm kertoi Hirvaskerolle, että Ruokolahden leijona oli ”hyvin yksinkertainen ja selvä juttu”.

– Ministeriö pyysi minua selvittämään, onko siellä todella leijona. Minä menin sinne ja kun olin saanut varmuuden leijonan olemassaolosta, ilmoitin ministeriölle. Sitten lähdin pois, kun se meni sellaiseksi pelleilyksi.

Leijona oli päässyt karkuun, kun sirkuseläimiä kuljettanut junavaunu oli kaatunut Viipurin ja Pietarin välillä.

Nyholmin mukaan leijona oli käynyt Suomen puolella toisenkin kerran, mutta palannut silloin nopeasti takaisin Venäjälle.

Tässä asiassa minä luotan enemmän petotutkija Nyholmiin kuin kollegoihini, jotka eivät leijonaa yli 20 vuotta sitten Ruokolahdelta löytäneet. Ruokolahden leijona ei ollut uutisankka, mutta monet sen jälkeen Ruokolahden leijonasta kirjoitetut jutut ovat.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Nauraminen on viisautta

Salakalastus kuriin vaikka ikävällä julkisuudella

Aamusatu

Kysely osoittaa ruokakaupan keskittymisen haittoja

Loppulaukka luonnonvalossa

Yksityisille yrityksille ei pidä antaa etumatkaa

Huippu-urheilussa sanahelinä ei näy suorituksissa

En yrittänyt edes tietämättäni

Hyväosaiset näyttävät moraalista esimerkkiä

Munaskandaali nostaa kotimaisen ruuan arvoa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.