Suomen paikka maailmassa

Puheenjohtaja Ville Niinistön (vihr.) taannoinen lausunto suomettumisesta viritti jälleen keskustelua Suomen poliittisesta asemasta ja yhteiskunnan ilmapiiristä.

Niinistö heitti suomettumisväitteensä Alexander Stubbin (kok.) hallituksen päätöksestä esittää Fennovoimalle ja sitä tietä Rosatomille ydinvoimalan rakentamislupaa eduskunnalle.

Suomettuminen, ”Finnlandisierung”, oli alun alkuaan sisäpolitiikan lyömäase Itävallan ja Länsi- Saksan sisäpolitiikassa 1960- ja 70-luvulla. Sillä tarkoitettiin pienemmän valtion alistuneisuutta ylivoimaisesti vahvemman naapurin tahdon edessä. Suomettumisella tarkoitettiin Suomen väitettyä alistussuhdetta Neuvostoliittoon.

Pääministeri Stubb on puolestaan puhunut Nato-keskustelun yhteydessä ”70-lukulaisuudesta”. Hänen mielestään Suomen ulkopolitiikasta puhutaan liiaksi 1970-luvun perspektiivistä käsin.

Politiikassa tapahtuu aina ylilyöntejä, niin myös presidentti Urho Kekkosen valtakaudella ja 1970-luvulla. Niiden perusteella ei pidä kuitenkaan yleistää.

1970-luku oli kylmän sodan aikaa. Neuvostoliiton paine Suomea kohtaan oli tuntuva. Äärivasemmisto oli vahvoilla opiskelijoiden ja kulttuuriväen parissa. Moni taipui siinä puristuksessa. Valtionjohdon linja piti – ja pää.

Suomen Venäjä-suhteet, Nato-jäsenyys ja ylipäätään ulkopolitiikka ovat herkkiä asioita. Leimakirveet heilahtavat puolin ja toisin. Myös 1970-luvun poliittisia tapahtumia on arvioitava senaikaisten mittapuiden mukaan, ei yksioikoisesti tämän päivän olosuhteiden valossa.

Presidentti Kekkosen 1970-luvulla johtama puolueettomuuspolitiikka oli selkeä menestystarina. Suomen turvallisuuspoliittinen liikkumatila itse asiassa kasvoi kylmän sodan vuosikymmenellä.

Viittaan kolmeen esimerkkiin. Ensinnäkin Suomen talous- ja kauppasuhteet laajenivat pitkillä askelilla länteen. Vuonna 1973 solmittu EEC-vapaakauppasopimus integroi maatamme läntiseen maailmaan.

Puolueettomuuspolitiikan pohjalta Suomi teki samantyyppiset vapaakauppasopimukset Neuvostoliiton ja Kevsos-sopimuksen SEV-maiden kanssa. Suomen EU-jäsenyys 20 vuotta sitten on johdonmukaista jatkoa talouden yhdentymiselle.

Toisekseen Suomen aktiivinen puolueettomuuspolitiikka mahdollisti ETY-kokouksen Helsingissä vuonna 1975. Kekkonen oli hankkinut Suomen puolueettomuudelle kannatuksen niin idässä kuin lännessä.

Ilman vahvaa, arvostettua kansainvälistä asemaa ETYK, liennytyskokous, olisi jäänyt pitämättä pääkaupungissamme. Ensi kesänä vietetään merkkitapahtuman 40-vuotisjuhlaa Helsingissä.

ETYJ on jatkanut Helsingin liennytysperinnettä esimerkiksi Ukrainan kriisin selvittämisessä.

Kolmanneksi Suomen puolueettomuus piti, kun Neuvostoliiton puolustusministeri Dmitri Ustinov esitti presidentti Kekkoselle yhteisiä sotaharjoituksia 12.7.1978 Kultarannan saunassa. Kekkonen yllätti Neuvostoliiton marsalkan tokaisemalla, että eiköhän mennä saunaan. Ustinovin ehdotus kuivahti presidenttimme selkeään kannanottoon. Kekkosen linja piti.

Suomessa käydään oikeaa Nato-keskustelua, vaikka päinvastaistakin väitetään. Asetelma on kuitenkin erikoinen. Jos kannattaa Nato-jäsenyyttä, on ryhdikkään isänmaallinen – ja päinvastoin.

Jos kannattaa Suomen nykyistä sotilasliittoon kuulumattomuutta, on 70-lukulainen, rähmällään ja kenties tyhmäkin – ja päinvastoin.

Ensi kevään eduskuntavaalien toinen pääkysymys näillä näkymillä on Suomen turvallisuuspolitiikka ja Nato-jäsenyys. Se toinen on talouden uhkaava näkymä.

Suomi kuuluu länteen. EU-jäsenyys vahvisti läntisen asemamme. Pidämme hyvät suhteet naapureihimme. Olemme oikeus- ja sivistysvaltio, markkinatalousmaa ja parlamentaarinen demokratia. Kunnioitamme sananvapautta.

Olemme niin ikään Pohjoismaa. Suhteemme Ruotsin kanssa kiinteytyy historiallisella tavalla.

Myös puolustuspolitiikassa puuhataan yhteistyötä ennennäkemättömän ahkerasti Pohjanlahden molemmin puolin. Kannattaa seurata tämän yhteistyön etenemistä.

Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus on vahvistanut ja vahvistaa laajan Pohjolan – arktisesta pohjoisesta Baltian rannikolle ja Atlantilta Venäjälle – turvallisuuspoliittista vakautta. Suomi ja Ruotsi tekevät turvallisuuspoliittiset valintansa itsenäisesti, mutta hyvin todennäköisesti samansuuntaisesti.

Omaksumamme arvot eivät riipu Nato-jäsenyydestä. Asemamme läntisenä maana ei edellytä liittymistä sotilasliittoon, vaikka sellaistakin markkinoidaan.

Mahdollinen Nato-jäsenyys on puhtaasti turvallisuuspoliittinen valinta, josta päättää valtion johto ja hyväksyy viime kädessä kansa kansanäänestyksessä.

Olemme viettäneet syyskuussa jatkosodan päättymisen 70-vuotistilaisuuksia. Oli vain kolme toiseen maailmansotaan osallistunutta maata, joiden pääkaupunkia ei valloitettu. Ne olivat Englanti ja Lontoo, Neuvostoliitto ja Moskova sekä Suomi ja Helsinki.

Tämä historiallinen tosiasia tiedetään ja muistetaan Suomen ulkopuolella. Se määrittelee lähtökohtaisesti Suomen paikkaa myös vuoden 2014 maailmassa.

Valtionjohto on hoitanut toisen maailmansodan jälkeen viisaasti Suomen asemaa maailmanpolitiikan pyörteissä. Tärkeintä on se, että meillä on turvallisuuspolitiikassa liikkumatilaa. Voimme tehdä valintoja oman mielemme mukaisesti.

Suomen kansainvälinen asema on vahva. Tätä tosiasiaa eivät poliittisessa propagandatarkoituksessa singotut suomettumisheitot horjuta. Tärkeintä on, että linja pitää – ja pää.

Kirjoittaja on VTT ja keskustan kansanedustaja Iisalmesta.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Epäsosiaalinen media

Fennovoima, Nord Stream ja Fortum kietoutuvat yhteen

Kunnan ei ole hyvä harrastaa liiketoimintaa

Tiede vastaa tärkeimpiin kysymyksiin

Avoimuus on paikallaan, vaikka se tuntuisi turhalta

Musiikkikasvatus ei ole hyvä säästökohde

Aikakapseli vie viestejä tulevaisuuteen

Jokuveli valvoo

Satovahingot muistuttavat, mistä ruoka tulee kauppaan

Tarvitaan parempia yliopistoja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.