Pääkirjoitukset

Tiedottaminen meni kiville

Yrityksessä toimitusjohtaja on vastuussa taloudellisesta tuloksesta. Jos sitä ei tule, yhtiön hallitus vaihtaa vetäjää.

Yhtiöitetyissäkin urheiluseuroissa taloudellista tulosta tärkeämpi asia näyttää olevan urheilullinen menestys. Jos sitä ei tule, tai jos se on uhattuna, lähtemään joutuu päävalmentaja.

Näin kävi kuopiolaisen KalPan päävalmentajalle Tuomas Tuokkolalle, joka sai potkut. Julkisuuteen potkuja perusteltiin epämääräisesti.

Jääkiekon SM-liigajoukkueen valmentaja onkin samanlaisessa asemassa kuin yhtiön toimitusjohtaja: pesti jatkuu niin kauan, kuin hänellä on omistajan luottamus. Tuokkolan kohdalla se jostakin syystä loppui juuri uuden liigakauden kynnyksellä. Ajoitus ihmetyttää. Ratkaisun viisaus selviää myöhemmin, viimeistään ensi keväänä, kun katsotaan KalPan sijoitusta.

Jo nyt voi arvioida tapaa, jolla ratkaisusta tiedotettiin. Tiedottaminen meni pahasti kiville.

Kun tärkeitä päätöksiä tehdään missä tahansa organisaatiossa, ne on parasta kertoa heti julki. Tällaisella menettelyllä estetään turhien huhujen ja väärien tietojen leviäminen.

Tuokkola sai tietää potkuistaan tiistaina ja samana päivänä palkattiin uusi päävalmentaja Jari Laukkanen. Asia olisi pitänyt kertoa seuran kannattajille ja yhteistyökumppaneille heti, ei vasta seuraavana päivänä.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Kuopio pomppasi aiheellisesti kärkijoukkoon

Jätteiden hoito peilaa yhteiskunnan tilaa

Mustat kyljet kaikilla

Kunta elää yrityksistä

Uskalla myös epäonnistua

Perusopetuksen soisi olevan kuntien ylpeydenaihe

Ideaa palkka-alesta ei pidä tyrmätä suoralta kädeltä

Maanteiden sankari

Extraa

Aika olla ylpeä Pieksämäestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.