Pääkirjoitukset

Viedään tuhkatkin pesästä

Leena Härmän Viekää tuhkatkin pesästä on kuulunut jo neljä vuosikymmentä suomalaisten suosikkinäytelmiin.

Samaa tuhkatkin pesästä -henkeä on myös opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmassa lopettaa maakunnalliset taidetoimikunnat ja keskittää ne isommiksi alueellisiksi kokonaisuuksiin. Samalla ne alistettaisiin todennäköisesti varsin tiukasti uuden, Helsingin keskushallinnon yhteyteen tulevan Taiteen edistämiskeskuksen ohjaukseen saman malliin kuin on tapahtunut jo aiemmin esimerkiksi riista- ja metsäpuolella.

Valtiovalta lähti voimallisesti kohentamaan maakuntien kulttuurielämän edellytyksiä 1970-luvulla. Tuolloin perustetut läänien taidetoimikunnat ja läänintaiteilijajärjestelmä ovat kantaneet hyvää hedelmää. Niin toimikuntien ja läänintaiteilijoidenkin merkitys on kasvanut sitä mukaa kuin kunnat ovat lopettaneet omia kulttuurisihteerien virkoja.

Taide- ja kulttuurihallintoon menevät varat ovat pieniä ropoja suurten setelien rinnalla valtion budjetissa. On kuitenkin nähty, miten muutamalla vakanssilla voi saada paljon aikaan. Nykyiset taidetoimikunnat hengittävät samaan tahtiin alueittensa kulttuuritoimijoiden kanssa ja ymmärtävät, missä apua tarvitaan kulloinkin eniten.

Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan taidetoimikuntien kaavailtu niputtaminen saanee kannatusta vain Etelä-Savosta, koska keskukseksi esitetään Mikkeliä. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnalliselle kulttuurityölle keskittäminen olisi paluuta kulttuurin takamaaksi.

Uusimmat

Pääkirjoitukset

Sattuman kauppaa

Suomikuva 2016

Rikoslaki antaa jo eväät torjua äärijärjestöjä

Vetovoimaisia ideoita tarvitaan matkailussa

Anttilalle, kaivaten

Pahoinvointi johtaa väkivaltaan

Kuopion urheiluhankkeet tulevat tosi tarpeeseen

Wincapitan uhrien kuuluukin saada rahojaan takaisin

Taksien täytyy kannattaa kaikkialla Suomessa

Kirkollinen Kanttila olisi yksi hyvä vaihtoehto

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.