Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.12.2009 13:50
A A A

Äänestä parasta Puijo-kuvaa

Puijon valokuvauskisa on edennyt viimeiseen vaiheeseen. Vuodenaikaosakilpailujen voittajista voi nyt äänestää omaa suosikkiaan.

Suosikkinsa voi valita netissä. Koko kuvakavalkadi on nähtävissä myös Kuopion pääkirjastossa, elokuvateatteri Kuvakukossa ja Teknisen viraston pääaulassa.

Kuopion kaupungin järjestämän kisan kolmeen sarjaan, Salaperäinen Puijo, Onpa Vauhtia ja Meidän Puijo, osallistui vuoden aikana yhteensä noin 200 kuvaa.

Järjestäjien mukaan kuvien taso on ollut erittäin hyvä.

- Puijo näyttäytyy kuvissa kaikkina vuodenaikoina ja moninaisista näkökulmista. Näyttelyn Puijo-kokonaisuus on upea.

Lukijaäänestyksessä eniten kannatusta saaneen kuvan ottaja palkitaan. Myös tuomaristo valitsee sarjojen parhaat otokset. Kisa ratkeaa alkuvuoden aikana.

Äänestäneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo