Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.08.2010 14:34
A A A

30 000 koiraihmistä saapuu Kuopioon

Perjantaina alkava koiranäyttelytapahtuma Sawo Show tuo Kuopioon viikonloppuna 30 000 ihmistä. Lisäksi Sorsasalon raviradalla pyörähtelee lähes 12 000 koiraa.

Koiraväen saapuminen kaupunkiin on jo ruuhkauttanut alueen majoituspalvelut.

- Tällä hetkellä Kuopion keskustassa on varmaan jo ahdasta, kymmenen kilometrinkin säteellä aika täyttä. Kysyntää majoituksesta on kuulemma ollut 50-100 kilometrin päässäkin, ainakin Kaavilla, kertoo Kari Leppänen, joka on mukana järjestämässä tapahtumaa.

Leppänen neuvoo, että mattimyöhäisten kannattaa tiedustella majapaikkoja esimerkiksi metsästysseuroilta ja koirakerhoilta, joilla voi olla vielä yksittäisiä, kohtuullisia paikkoja tarjolla.

Näyttelyssä nähdään 261 eri rotua, joista harvinaisimpia ovat prahankääpiökoira, posavinanajokoira ja kai.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo