Huutoa, naurua ja roppakaupalla karkkia

Kuopion torin reunus täyttyi ihmisistä, kun 19 penkkarirekkaa ajoi ohi kyydissään viimeistä koulupäiväänsä viettävät monenkirjaviin asuihin pukeutuneet abiturientit. Nollauspäivän viettäjät pitivät kovaa meteliä yhteislauluin ja hurraahuudoin.

Lapset ja vanhemmatkin nappasivat rekkojen kyydistä lentävästä karkkisateesta kasseihinsa makeisia.

Perinteiden mukaisesti rekkojen kyljissä komeili lukiomaailmaan ja ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyviä sutkautuksia. Donald Trumpin vaalisloganin mukaisesti monen lukion kylteissä vaadittiin niiden tekemistä taas suuriksi. Se oli vain kurssi TV, luki eräässä kyltissä Axl Smithin kasvojen kera ja viiden ällän alkoritmia liputettiin toisessa.

Riemun lisäksi viimeinen koulupäivä aiheutti abeissa myös haikeutta ja hämmennystä. Ajatukset kääntyvät jo osin tulevaan iltaan ja seuraavaan päivään.

– Katsoo mihin asti jaksaa tänään juhlia, kun huomenna mennään risteilylle, Liisa ihmemmaasta tutuksi Valkoiseksi kuningattareksi pukeutunut lyseon abi Petra Lehtinen pohti.

Haikeutta ja odotusta - lukiota voi tulla vielä ikäväkin!

PiLu suureksi jälleen, vaativat Pieksämäen abit

Penkkarit Varkaudessa: Tuntuu tosi hyvältä

Abit juhlivat tänään viimeistä koulupäiväänsä - Katso kuvat!