Kuntalaiset pääsevät seuraamaan Kuopion kaupunginhallituksen kokousta maanantaina - esillä Rauhalahden osayleiskaava

Kuntalaiset voivat tulla vapaasti seuraamaan Kuopion kaupunginhallituksen kokousta tulevana maanantaina. Kokouksessa käsitellään Rauhalahden osayleiskaavaa, jossa on suunnitteilla muun muassa täydennysrakentamista Kivilammen pohjoispuolelle. Lisäksi kokouksessa valmistellaan Kuopion resurssiviisausohjelmaa sekä lausuntoa Pohjois-Savon maakuntasuunnitelmaan 2040 ja maakuntaohjelmaan 2018–2021. Kokouksen jälkeen kuntalaiset voivat käydä keskustelua kaupunginhallituksen jäsenten ja viranhaltijoiden kanssa.

Kokous on ensimmäinen avoin ja julkinen kaupunginhallituksen kokous Kuopiossa. Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhosen mukaan kokouksen tavoitteena on lisätä päätöksenteon näkyvyyttä sekä vuorovaikutusta kuntalaisten sekä kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden välillä. Hänen mukaansa kokouksesta saatavien kokemusten perusteella mietitään, tullaanko muitakin kokouksia järjestämään avoimina.

Kokous järjestetään 28.8. kello 15 Jynkän koulussa.