Savo

Kuopiolainen nuori mies kuoli rekan ja henkilöauton kolarissa

Henkilöauton kuljettaja kuoli lauantaina henkilöauton ja puutavararekan yhteentörmäyksessä Kuopion Joensuuntiellä, kertoo pelastuslaitos.

Ajoneuvot törmäsivät aamuyhdeksän jälkeen Suotaipaleen suoralla. Puutavararekka ajoi tilanteessa Joensuun suuntaan ja henkilöauto vastakkaiseen suuntaan.

Onnettomuudessa menehtynyt kuljettaja oli vuonna 1988 syntynyt kuopiolainen mies. Hän oli autossaan yksin. Rekan kuljettaja selvisi vähäisillä vammoilla.

Henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle ja törmäsi rekan keulaan. Tie oli kolaripaikalla sula. Molemmat autot ajautuivat törmäyksen voimasta ulos tieltä.

Poliisi ja Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittävät onnettomuuden syytä. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran aikaisintaan maanantaina.

Onnettomuus haittasi liikennettä usean tunnin ajan, kun käytössä oli vain toinen ajokaista. Liikenne palautui normaaliksi kahden aikaan lauantaina.

 

Uusimmat

Savo

Puolen vuosisadan Viitostupa on jo käsite

Arkistokuva: Syysmuotia

Kesäajan puunkorjuu kehittyy kovaa vauhtia

Vuokralainen pyristelee irti vuokratiloista 100 000 eurolla

Kuopiossa luotiin omat pelisäännöt liito-oravien varalta

Kuopio sykkii elämää yön pimeyteen saakka

Vaalijalan kuntayhtymä myy entistä enemmän palveluja Keski-Suomeen

"Kannattaa varoa millä kielellä suunsa aukaisee" - blogikirjoitus savolaisten kohtaamasta vihapuheesta kerää huomiota

Hoitotakuu toteutuu kohtuullisesti Kuopiossa

Suojelusenkelit lehahtivat Kuopion torille

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.