Savo

Lohimaa laajeni huoneistohotellilla

Lohimaan matkailukeskukseen Äyskosken rannalle valmistui helmikuussa Hotelli Taimenvirta. Huoneistohotellissa on kymmenen huoneistoa, joissa on majoitustilaa yhteensä 20 hengelle.

Uuden hotellin myötä Lohimaan petipaikat lisääntyvät 80 henkeen.

Hotellia ryhdyttiin suunnittelemaan syksyllä 2013. Suuri kannustin oli BMW:n talviajokoulu. Tarvetta oli ollut etenkin yhden hengen huoneille.

Lisäksi Lohimaan majoitus- ja ravintolapalveluja on tarvinnut Valtra. Jälleenmyyjät ovat tutustuneet traktoreiden talviominaisuuksiin ja Nokian renkaisiin.

Muutkin yritykset ovat kiinnostuneet yhä enemmän Lohimaasta. Varaukset ovat lisääntyneet.

Häitä ja muita yksityistilaisuuksia Lohimaassa järjestetään kesäisin. Myös matkailijat ja mökkiläiset käyvät Lohimaassa.

Neljättä vuotta matkailu- ja kalastuskeskuksen yrittäjänä toimivan Aki Sirenin mukaan kahtena ensimmäisenä vuonna tuli vähän tappiota.

– Mutta nyt palikat ovat kohdallaan.

Viime vuonna Lohimaan liikevaihto kasvoi viidenneksellä. Samanlaista kasvua odotetaan tänäkin vuonna.