Penkkariajot tuovat 19 abirekkaa Kuopioon torstaina

Abiturienttien perinteiset penkkariajelut järjestetään Kuopiossa torstaina. Päivä on samalla ylioppilaiksi tänä keväänä valmistuville lukiolaisille viimeinen virallinen koulupäivä.

Abiturientit juhlivat merkkipaalua aamupäivän ajan omilla kouluillaan, joista he siirtävät riehansa kaiken kansan nähtäväksi keskustan kaduille. Abit siirtyvät rekkoihin kello 12.30, jonka jälkeen rekat ryhmittyvät varsinaiselle ajoreitille niin, että penkkariajot alkavat kello 13.

Kuopiossa neljän lukion rekkoja on liikkeellä 19 ajoneuvon verran. Nilsiässä lukiolaisten ajot suoritetaan yhdellä ajoneuvolla.

Penkkariajot kulkevat reittiä Minna Canthin katu – Puistokatu – Tulliportinkatu – Maaherrankatu – Minna Canthin katu. Reitti ajetaan sään salliessa kahteen kertaan. Reitillä ei ole järjestetty erillistä liikenteenohjausta, vaan rekat ajavat muun liikennevirran mukana, mikä on autoilijoiden syytä ottaa huomioon.

Abiturientit ovat perinteisesti tervehtineet kadunvarsille kerääntynyttä yleisöä karkein ja iskulausein. Varsinkin lapsia on hyvä muistuttaa varovaisuudesta risteysalueilla ja että kukaan ei mene ajoradalle, vaan karkit kerätään pelkästään jalkakäytävien puolelta.