Pieksämäen valtuusto rikkoi lakia tahallaan

Pieksämäen kaupunginvaltuusto teki maanantaina tietoisesti, suurella äänienemmistöllä, päätöksen joka ilmeisesti on lainvastainen.

Aiemman, jo lainvoimaisen päätöksen pysyminen voimassa voi puolestaan johtaa siihen, että Etelä-Savon sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän valtuusto ensi töikseen hajottaa itsensä.

Taustalla on se, että Pieksämäen valinnat Essoten valtuustoon eivät vastaa puolueiden maakunnallista neuvottelutulosta. Sen mukaan Pieksämäen perussuomalaisten saama paikka kuuluisi vihreille.

Vihreät esittivät valtuuston kesäkuisen päätöksen muuttamista, perussuomalaiset sen pitämistä voimassa.

– Tällaiset oikaisut on yleensä tehty ryhmien kesken. Tässä tilanteessa valtuusto tekee lainvastaisen päätöksen, jos lähtee vaihtamaan nimiä. Joudun esittämään kaupunginhallitukselle, että tätä päätöstä ei panna täytäntöön, kaupunginjohtaja Tapio Turunen kertoi.

Vihreät halusivat kuitenkin selvittää äänestyksellä valtuuston vallitsevan mielipiteen. Se oli muutoksen kannalla luvuin 28-2. Essoten valtuustoon olisi nyt tulossa vihreiden Inka Karjalainen, varajäsenenään Jaakko Rosengren.

Pieksämäen valtuustoryhmien pirstaloituminen jatkuu. Raimo Julkunen ilmoitti eroavansa perussuomalaisten ryhmästä itsenäiseksi valtuutetuksi, koska luottamuspaikkojen jako ei mennyt neuvotteluissa sovitusti.