Savo

Säästökulma tuhoutui tulipalossa Joroisissa

Joroisten kirkonkylän keskustassa sijaitseva Säästökulman liikerakennus tuhoutui täysin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tulipalo syttyi noin kello 23 aikaan.

Kyseessä on noin 1 400 neliön myymälärakennus. Se oli vielä puolen yön aikaan täyden palamisen vaiheessa ja pahimmat liekit saatiin laantumaan vasta aamuyön tuntien aikana.

Kiinteistössä oli myös asuntoja, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Kaupan varastossa olleet kaasupullot räjähtelivät tulipalossa aiheuttaen voimakkaita pamahduksia, jotka herättivät suurimman osan kirkonkylässä unten mailla olleista ihmisistä.

Räjähtäneiden kaasupullojen palasia levisi pitkin kirkonkylää, esimerkiksi palopaikasta muutaman sadan metrin päässä olevalle Osuuspankin parkkipaikalle.

Savu näkyi Varkaudessa

Tulipalo aiheutti myös voimakasta savua, joka näkyi Varkaudessa saakka. Joroisten keskustassa savu painui tuulen suunnan ansiosta pois tiheimmän asutuksen keskeltä.

Poliisi eristi koko keskustan palopaikan ympäriltä. Paikan päälle eritysnauhojen taakse kerääntyi kuitenkin useita kymmeniä, jopa toista sataa uteliaita seuraamaan tilanteen kehittymistä.

- Pamahdukset olivat kuin kymmenen kilon trotyylipommeja, kuvasi Jussi Hautalampi kaasupullojen räjähtämisestä syntynyttä metakkaa.

Tulipaloa oli sammuttamassa 12 palokunnan yksikköä ja sammutustöiden arvioitiin kestävän koko yön ajan. Päivystävä palomestari Jukka Ylönen arvioi, että tuli on saanut alkunsa ulkovarastoon jätetystä styroksikasasta.

Poliisi aloitti tutkinnan paikan päällä jo aamuyön aikana.

Säästökulma nousi tuhkasta

Uusimmat

Savo

Se oli vain koira - Pahinta mitä voi sanoa koiran menettäneelle

Liikkuva Koulu -palkinto Kuopioon - osa kouluista on luopunut pulpeteista

Oikaisu

Uusi valoristeys nosti metelin somessa

Uutiset pyhästä sodasta tukevat jihadistien värväystoimintaa

Partaharjun toimintakeskus hyötyy kolmen järjestön yhdistymisestä

Pieksämäen yläkoulun suunnitteluun vauhtia

Uudessa paloautossa yhdistyy sammutusauto ja säiliöauto

Poliisi epäilee vauvalle annetun kahta huumetta

Oikaisu juttuun leivän tekemisestä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa Savon Sanomien uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.