Savolaisessa kahvilakulttuurissa komeinta ovat peräkylien vanhat ukot. Näitä elävän elämän sankareita tavatakseen ei kaupunkikeskustasta tarvitse Suomen maalla karata kovinkaan kauas. Vesannon Teboil arkiaamuna kello seitsemän lunastaa nuoren citynaisen kaipuun: 70-luvun kevyttoppatakkeja, tuuheita viiksiä ja paksuja pullonpohjasilmälaseja. Yksin ei tarvitse pitkään istuskella ja jo etuovella tervehditään.
Pystybaarissa tiskin etupuolella seisoo Vepsäläisen Pekka. Tiskin toiselta puolelta kahvin kaataa Pekan vanha luokkatoveri. Pitkässä pöydässä istuu kylän mies, tervehtii, kysyy joko puunrangat on siivottu tontilta. Ja niitä on Vepsäläisen mukaan siivottu, öitä myöten, hartaasti. Puunrankojen lisäksi aamuyöllä valvotti kaksikuinen vauva ja hillonkeitto. Aamukahdeksalta kutsuu työpaikka, Vesannon yhtenäiskoulu.
Nuori citynainen päättelee, ettei Vesanto lähde miehestä, mutta lähteekös mies Vesannolta? Vepsäläinen yritti, mutta ei kauan kestänyt.
- Kahdeksan vuotta olin poissa, odottelemassa, että oma opettajani jää Vesannon koululta eläkkeelle ja siihen hommaan sitten tartuin.
Tekevä immeinen tarvitsee vapaa-aikaansa toimintaa ja sitä on Vepsäläisellä piisannut. Käsistä on lähtenyt neljä savon kielistä kirjaa, joihin mies on koonnut sanastoa ja kaskuja. Vepsäläisen työkalupakin olennainen osa onkin kahvipöytä.
- Juttuja täytyy käydä päivittämässä papparingissä kylän kuppilassa. Joskus he korjaavat minun kertomuksiani ja minä taas välillä korjaan heidän. Näin se perimätieto periytyy.
Mutta nyt Vesannon miehen elämässä on kääntynyt uusi lehti. Vähemmän viinanjuontia ja enemmän kotitöitä.
