Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.11.2008 21:40
A A A

Ameriikan kylä otti Obaman tyynesti

Vieremän Ameriikan kylässä eivät keskiviikkona liehuneet tähtiliput. Noin kymmenestä taloudesta koostuvalla kylällä Barack Obaman valintaan suhtauduttiin tyynesti ja positiivisesti. Osa kylän asukkaista ei ollut iltapäivään mennessä vielä edes saanut tietoa, kuka maailman mahtivallan uusi päämies on.

Markku Nissinen, Keijo Tiikkainen ja Asko Juntunen eivät uskoneet, että kaimamaan presidentillä olisi suurta vaikutusta kylän elämään ainakaan lähiaikoina.

- Varmaan ihan hyvä mies valittiin, vaikka vaaleja ei tullut hirveästi seurattua. Jospa siellä muututtaisiin nyt suvaitsevaisemmiksi ja kuunneltaisiin muutakin maailmaa, Juntunen pohti.

Miehet arvelivat, että maailmantalouden heilahtelut ja USA:n toimet tulisivat jossain määrin näkymään myös Ameriikan kylällä.

Lue aiheesta lisää torstain Savon Sanomista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo