Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 23.11.2009 08:39
A A A

Apteekin aamu alkoi tulipalolla Kuopiossa

Loisteputkivalaisin meni oikosulkuun ja aiheutti tulipalon Kuopion yliopiston apteekissa kaupungin keskustassa varhain maanantaiaamuna. Töissä oli jo henkilökuntaa, joka sai palon sammutettua Kuopion kauppatorin laidalla Puijonkadulla.

- Valaisin paloi, mutta tulipalo ei ehtinyt levitä. Sammuttajat käyttivät hiilidioksidisammutinta ja sammutuspeittoa. Ihan rivakka alkusammutus. Meille jäi savutuuletus, päivystävä palomestari Kalevi Bruun kertoo.

Hänen arvionsa mukaan liike avaa ovensa pikapuoliin.

- Varmasti avaavat. Siellä on pieni savun haju, koska myös muovia paloi.

Apteekki aukesikin noin tunnin normaalia myöhemmin hieman ennen kello yhdeksää.

Hätäkeskus sai ilmoituksen apteekin tulipalosta hieman puoli kahdeksan jälkeen. Kuopion yliopiston apteekki on päivittäin avoinna kello 8-22.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo