Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 29.06.2010 19:44
A A A

Arkkitehtikonkarin tuorein projekti nousi messuille

29. kesäkuuta 75-vuotta täyttänyt kuopiolainen arkkitehti Heikki Tegelman ei ole hidastanut vauhtiaan. Eläkkeelle jääneellä kaupungin kaavoituspäälliköllä on valtavasti projekteja kesken.

Viimeisimpänä valmistuneena on asuntomessualueen omakotitalo Villa Oliver.

- Kahden vuoden projektissa ovat asukkaat olleet aktiivisesti mukana. Suunnittelin funkistalon, joka avautuu järvimaisemaan ja jonka kulmikkuutta on kevennetty pyöreillä muodoilla.

Talossa on 250 neliötä, seitsemän metriä korkea olohuone ja sen kustannusarvio on puolen miljoonan paikkeilla. Hieman toista kuin miehelle aiemmilta vuosilta tuttu kollektiivinen yhdyskuntarakentaminen?

- Saaristokaupunki edustaa uusyksilöllisyyttä. Onhan omakotitaloalueiden infrastruktuuri kaupungille kalliimpaa kuin kerros- ja rivitalorakentaminen.

Tegelman mielestä asuntomessualue sopii hyvin maisemaan. Tarkoituksena oli tarjota yksilöllisiä rantatontteja.

Katukuvan yhtenäisyydestä ja sosiaalisuudesta on kuitenkin jouduttu tinkimään. Rakennustyylien kirjo on alueella silmäänpistävää.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo