Enterorokko iski Kuopion seudulle
Marita Tiihonen
Lähinnä lapsilla esiintyvä enteroviruksen aiheuttama enterorokko leviää Kuopion seudulla.
- Lastenlääkärit eri puolilta kaupunkia ovat raportoineet lukuisista rokkotapauksista heinäkuun lopulta lähtien. Se on Kuopiossa ihan epidemia, kertoo kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen.
Sairastuvien määrä kasvaa edelleen, sillä koulujen ja päiväkotien täyttyminen on omiaan lisäämään tartuntoja.
- Rokkoa sairastetaan pitkälle syksyyn Kuopiossa, uskoo Savolainen.
Vaikeasti rokkoon sairastuneita lapsia on toimitettu hoitoon myös KYSiin lasten akuuttiosastolle heinäkuun lopusta lähtien.
Enterorokko nostaa ensin kuumeen ja kurkkukivun. Parin päivän päästä suuhun, kämmeniin ja jalkapohjiin voi näppylöiden lisäksi ilmaantua rakkuloita ja haavaumia. Rokon takia suu voi kipeytyä, eikä sairastunut pysty juomaan kunnolla.
Enterorokkoon ei ole rokotetta, eikä erityistä lääkettä, mutta oireita voi helpottaa.
- Kannattaa antaa lapselle kipulääkettä, sekä kylmää juotavaa tai jäätelöä, mikä puuduttaa kipua suussa, opastaa osastonhoitaja Minna Saihomaa KYSistä.
Vaikka kyse on lähinnä lastentaudista, myös aikuinen voi sairastua rokkoon.
- Lähes kaikki sairastavat sen jossain vaiheessa elämäänsä, sanoo Savolainen.




