Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.08.2010 00:01
A A A

Hautakierroksen hyvehetki

Puustellin leipomo-kahvilan terassilla lasitukset ovat kiinni, vaikka kesäilma on lähes trooppinen. Pielaveden keskustan takaa nousee tumman siniharmaa ilmamassa - säätiedotuksessa on varoitettu hellekesän jyrinästä.

Uhkaava säärintama ei ole pelottanut myöhäisaamun kahvittelijoita kuppiensa ääreltä. Etelä-Karjalasta reissuun lähteneet äiti ja tytär valitsevat terassipaikkansa nimenomaan taivaan tarkkailun perusteella.

- Olemme äidin kanssa jokakesäisellä hautausmaakierroksella, kertoo imatralainen luokanopettaja Mari Korhonen.

- Mieli on tehnyt jo pitkään poiketa ohi ajaessa tähän leipomoon, mutta matkan varren sukulaiset ovat aina kahvittaneet meidät valmiiksi liian hyvin, Ruokolahdella asuva Tuovi Korhonen lisää.

- Nyt vihdoin pysähdyimme, kun olemme vasta matkalla kummitätini luo Maaningalle, tytär jatkaa.

Kaksikko on körötellyt aamulla sukuhaudoilta Pyhäsalmesta, ja tänään on vuorossa muistojen Pielavesi.

- Menimme mieheni kanssa tasan 50 vuotta sitten naimisiin Pielaveden kirkossa. Syksyllä tulee kolme vuotta siitä, kun hänet haudattiin samalle kirkkomaalle.

Ilman hautausmaakierroksen uusinta etappia Tuovi Korhosen käynnit vanhassa kotikunnassa olisivat tyrehtyneet.

- En tunne enää ketään täältä. Terveyssisar Martta Luttunenkin kuoli vuosi sitten 101-vuotiaana, kertoo itsekin hoitajan uran tehnyt Korhonen.

Tyttären muistot kesäreissun pysähdyspaikasta liittyvät 70-luvun mummolakesiin.

- Annu-serkku osti minulle elämäni ensimmäisen hampurilaisen Pielaveden muikkufestivaaleilla. Vaikka minä olin se kaupunkilainen, Imatralla syntynyt Mari Korhonen naurahtaa.

Kun Korhosten voisarvista on enää murenet jäljellä, taivas lataa lasin takana maahan kahvitassin kokoisia pisaroita. Tiskin takana Pirkko Koistinen ei ole kuitenkaan huolissaan leivonnaisten, 46 suolaisen ja 73 makean, menekistä sadepäivänä.

- Vaikka kesäisin uusia naamoja näkyy huomattavasti enemmän, meillä on oma varma vakioasiakasjoukkomme.

- Australia taitaa olla kaukaisin paikka, jonne he ovat vieneet leivoksiamme tuliaisiksi.

Savon Sanomat käy kesän aikana aamukahvilla eri puolilla maakuntaa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo