Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.03.2009 19:30
A A A

Huiviin pukeutuminen ärsytti Kuopiossa

Nuori kuopiolainen nainen on tehnyt poliisille rikosilmoituksen haukkumisesta, jonka hän uskoo liittyvän uskontoonsa ja sille tyypilliseen pukeutumiseen.

Kuopiossa asuva suomalaisnainen on muslimi ja hän käyttää hiukset verhoavaa vaatetta. Hän on viimeisillään raskaana ja oli käymässä lauantaina synnytysvalmennuksessa Kuopion yliopistollisessa sairaalan päärakennuksessa.

Yllättäen sairaalan kahviossa tuntematon mies alkoi solvata naista suomeksi ja englanniksi.

Mies haukkui naista rättipääksi ja solvasi tämän uskontoa kahdella kielellä.

Vaikka nainen on kotoisin alunperin Pohjois-Pohjanmaalta ja hän kertoi tämän miehelle, tämä suolsi naiselle uhkaavia käskyjä palata Pakistaniin .

Poliisin mukaan nainen kysyi mieheltä syytä nimittelyyn, jolloin tämä oli lastenvaunuillaan työntänyt naisen syrjään edestään ja poistunut paikalta.

Nainen teki tapauksesta myöhemmin rikosilmoituksen Kuopion poliisiasemalle.

Poliisi on kirjannut rikosilmoitukseen alustavaksi nimikkeeksi kunnianloukkauksen.

Poliisi toivoo tietoja miehestä, jonka henkilöllisyys ei ole poliisin tiedossa. Kyseessä on suomalainen, arviolta noin 35-40-vuotias ja keskipituinen mies. Hänellä on lyhyet, harvahkot tummat hiukset.

Miehellä oli lauantaina päivällä sairaalassa mukanaan lastenvaunut, joissa oli pieni lapsi. Miehellä oli yllään musta-puna-valkoinen takki, jossa on itämaisia kuvioita.

Tiedot miehestä voi ilmoittaa Pohjois-Savon poliisin ilmoitusten vastaanottoon puh. 071875 6732.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo