Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.03.2010 05:01
A A A

Turvallisuustapahtuma Kuopion satamatorille

Huhtikuun onnettomuusmäärä on nykyään niin merkittävä, että se vaatii varautumista myös pelastuslaitoksilta.

Jouni Otalahti Pohjois-Karjalasta ja Harri Saastamoinen Pohjois-Savosta toimivat omilla laitoksillaan sukellustoiminnasta vastaavina paloesimiehinä.

- Ahtojääkaudella avuksi pääseminen on ollut meille akilleenkantapää, Otalahti myöntää.

- Hankimme siksi kolme ilmatyynyalusta Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselle, jotta pääsemme apuun.

Saastamoisen mukaan myös Pohjois-Savossa ongelmaan on havahduttu.

- Meillä täytyy olla pelastusvalmius myös jäiden aikaan. Se tarkoittaa harjoittelua ja että varusteet ovat kunnossa läpi vuoden.

Lisäksi Pohjois-Savon pelastuslaitos on panostanut parina viime vuotena välittääkseen tietoa jäillä liikkumisesta paikallisille asukkaille.

Uudenlaiset turvallisuustapahtumat ovat parhaimmillaan keränneet satoja kävijöitä hakemaan käytännön vinkkejä muun muassa jäänaskaleiden ja pelastusliivien hankinnasta.

Seuraavan kerran pelastuslaitos järjestää lauantaina 27. maaliskuuta kello 11-14 Kuopion matkustajasatamassa ilmaisen yleisötilaisuuden, jossa esitellään kevään jäätilannetta.

Esillä on myös muun muassa hydrokopteri ja liikkuvan poliisin kalustoa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo