Joroisista löytyi parhaat 9-taitajat
Vuokko Viljakka
Joroisten yläkoulun SHH, Heinäveden Team Ahma ja Pieksämäen Meriluodon koulun Team E selvittivät tiensä ysiluokkalaisten Taitaja 9 -aluekilpailuun keskiviikkona Varkaudessa.
Kisa oli tiukka. Heinäveteläiset suorittivat taitajatehtävät vain seitsemän sekuntia voittajia hitaammin.
Ysiluokkalaiset kisaisivat taidoistaan Savon ammatti- ja aikuisopiston Varkauden koulutusmessujen paikalliskilpailussa. Kärkikolmikko kilpailee Savon aluekisassa Mikkelissä 9.12., mistä voi aueta paikka toukokuun alussa Kuopiossa pidettäviin SM-taitajakisoihin.
Varkauden paikalliskilpailuun osallistui 29 kolmen oppilaan joukkuetta.
Koulutusmessut jatkuvat Varkaudessa torstaina. Messuille odotetaan tuttuun tapaan noin 2 000 kävijää. Pelkästään bussit tuovat tapahtumaan noin 850 ysiluokkalaista lähialueiden kouluista.
Messupaikkoja on tänä vuonna poikkeuksellisesti kaksi, ammattikoulun kampuksen lisäksi Osmajoentie 28:ssa voi tutustua muun muassa viestintä- ja lähihoitajakoulutuksiin.
Varkauden oman koulutustarjonnan lisäksi tapahtumassa esittäytyy parikymmentä lähialueen oppilaitosta.
- Messut ovat kaikille avoimet. Tule reippaasti ja kokeile, innostaa opinto-ohjaaja Merja Ikonen.




