Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.11.2008 15:21
A A A

Menehtynyt sukeltaja nostettiin ylös onkalosta

Montolan entiseen kaivokseen kadonnut sukeltaja löydettiin menehtyneenä torstaina Pieksämäellä. Pyhäinpäivän sukellusretkellä kadonnut 43-vuotias pieksämäkeläinen perheenisä paikallistettiin noin kello 13 entiseen avolouhokseen syntyneestä lammesta 30-40 metrin syvyydestä.

Vapaaehtoisen sukeltajan löytämä vainaja oli kielekkeen alla sijaitsevassa onkalossa.

Poliisi eristi tiukasti alueen vainajan nosto-operaation ajaksi. Menehtynyttä lähti hakemaan kolmen sukeltajan ryhmä, joka käytti nostossa apunaan muun muassa köysiä. Veden pinnalla toiset sukeltajat jatkoivat tehtävää, ja menehtynyt sukeltaja saatiin ylös noin kello 17.

Operaatioon osallistui kaikkiaan parikymmentä henkilöä poliisista, pelastuslaitokselta ja Suomenlahden merivartiostosta.

Sukeltajien käyttämästä aidatusta Montolan kaivoksesta pumpataan vettä muun muassa Virtasalmen kirkonkylälle. Paikallinen vesiyhtiö on vakuuttanut, että vesi on ollut käyttökelpoista sukellusturmasta huolimatta.

Katso kattava grafiikka sokkeloisesta louhoksesta perjantain Savon Sanomista.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo