Michael Monroe on työporukan poikkeus
Iikka Taavitsainen
Hanoi Rocks veti sataman jälleen pullolleen torstai-iltana Kuopion viinijuhlilla. Yhtyeen solistilla Michael Monroella liikeni aikaa juttutuokioon.
Monroe myöntää, että absolutistia laulajaa ihmetellään usein. Monille rock ja kalja ovat lähes synonyymeja. Monroe nauraakin olevansa antirock: ei polta, ei juo, ei syö lihaa.
- Siksi minulla on kai paikka tässä rockmaailmassa: olen se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Vaikea uskoa, että Monroe on iältään jo lähempänä 50 kuin 40 vuotta. Ikinuori duracell-pupu loikkii ja räyhää lavalla niin, että puolta nuoremmat putoavat vauhdista jo ensi tahdeista. Äänikin toimii, sen sai torstai-iltana todistaa täysi Kuopion Viinijuhlien katsomo.
- Tämä on minun työtäni. Keikka on itsessään hyvä kunto-ohjelma, Monroe sanoo esityksen jälkeen hiukset kosteina.
Hän huomauttaa, että fyysisen kunnon ylläpitäminen on rockshow'n edellytys. Heikkokuntoiselta loppuu happi ja katsojaa alkaa hävettää artistin puolesta.
- Vartalo on instrumenttini, siitä pitää pitää huolta. Täytin kesäkuussa 46 vuotta, eikä kunto säily tekemättä mitään.
Liian snobi juomaan
Monroe ei aina ole ollut absolutisti. Mies myöntää, että aikoinaan alkoholikin maistui. Rajansa kuitenkin kaikella.
Kymmenen vuotta sitten laulaja päätti, että korkki pysyy lopullisesti kiinni.
- Dokaamisesta tulee vain paha olo. Turha kuormittaa maksaa suotta. En lähde mihinkään enää bailaamaan enkä riehumaan. Kun ei itse dokaa, niin ei sitä jaksa kuunnella muidenkaan kännijuttuja. Keikkaakin tekee parhaiten selvinpäin.
Helppoa juomattomuus ei ole. Ikävimpiä hetkiä ovat ne, kun vieraat tulevat tarjoamaan Monroelle kaljaa tai drinkkejä. Kohtelias kieltäytyminen ymmärretään ylpeytenä.
- Luulevat, että olen liian snobi ottamaan juomaa vastaan. Mutta kun ei dokaa, niin ei dokaa.
Yhtye on toiminut kohta 30 vuotta, tosin välillä on ollut pitkiäkin taukoja. Onko silti juhlan paikka?
- Ei me olla oikeasti tuollaisia edes kelattu. No, Andy tuli mukaan 1980, joten ehkä sitten 2010. Mutta ei todella olla asiaa kelattu.
Lue lisää perjantain Savon Sanomista




