Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.09.2010 11:08
A A A

Uusia katsastuksia luvassa

50 moposta kilvet pois Pohjois-Savossa

Pohjois-Savon paikallispoliisi teki viime viikkoina valvontailmoituksen noin 30:stä ja liikkuva poliisi 15 moposta. Valvontailmoitus tarkoitti sitä, että mopoista otettiin kilvet pois ja ne määrättiin katsastettaviksi ennen kuin mopoilla saa taas ajaa.

Useimmiten syynä oli, että mopo oli viritetty vaaralliseen kuntoon: teholtaan moottoripyöräksi tai muuten ominaisuuksiltaan lainvastaiseksi.

Luvattomassa kunnossa olleet mopot jäivät kiinni Pohjois-Savon poliisin ja liikkuvan poliisin valvontatempauksessa, jonka poliisit järjestivät viime viikkoina kansalaisten pyynnöstä.

- Ryhmän vetäjä totesi valvontavuorojen jälkeen, että melkein jokaisessa mopossa oli jotain sanomista. Se on todella huolestuttava asia, komisario Harri-Pekka Pohjolainen Pohjois-Savon poliisista sanoo.

- Projektin aikana osa mopoilijoista lähti myös karkuun poliisia, mutta pääosa nuorista käyttäytyi onneksi hyvin.

Poliisin arvion mukaan valvontatempaus on rauhoittanut mopohäiriöitä merkittävästi Pohjois-Savossa ainakin täksi syksyksi.

Poliisit jatkavat yhteisvalvontaa vielä syyskuussa. Myös kevääksi ajokelin parannuttua suunnitteilla on taas mopoilijoiden ohjausta ja valvontaa tarpeen mukaan.

Mopoilijoiden onnettomuudet ovat lisääntyneet nopeammin kuin mopojen määrä Suomessa. Valvonnalla pyritään vähentämään häiriöiden lisäksi onnettomuuksia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo