Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.04.2009 17:04
A A A

Kuloheinän poltosta joka kevät paloja

Maanantaina Punkaharjulla paloi 300 neliötä pihaa. Palo ei levinnyt rakennuksiin. Edellispäivänä Sulkavalla Iisalon saaressa paloi kolme aaria metsää.

Sitä ennen lauantaina Mäntyharjulla roskien poltosta tuli karkasi pihalle ja siitä navettaan. Rakennus ja sisällä olleet kaksi museoautoa tuhoutuivat.

Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pelastuslaitokset ovat antaneet kaikki yhdenmukaiset ohjeet, joiden mukaan jätettä ei saa polttaa ulkona. Jos kuivia risuja tai vastaavia polttaa, paikan pitää olla turvallinen.

Ruohikko- tai metsäpalovaaran aikaan tai kovalla tuulella avotulta ei pidä tehdä ulos.

- Joka kevät kuloheinän poltto karkaa jossakin rakennukseen, riskienhallintapäällikkö Jukka Koponen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Tuli on aina sytyttäjän vastuulla. Sytyttäjän pitäisi valita paikka huolella ja varautua myös sammuttamaan palo itse niin, ettei se jää kytemään.

Risut suositellaan haketettavaksi ennemmin kuin poltettavaksi.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo