Kuntajohtajat eri mieltä liitosselvityksen tarpeesta
Matias Manner, Jukka Patrakka
Siilinjärven ja Suonenjoen johtajat näkevät Kuopion kanssa tehtävän liitosselvityksen tarpeen kunnilleen vastakkaisina.
- Ennen pitkää se selvitystyö pitää tehdä, näkee Suonenjoen kaupunginjohtaja Olavi Ruotsalainen Suonenjoen ja Kuopion välisen selvityksen.
Ruotsalaisen mukaan liitosselvitys osoittaisi yhteistyön tarpeet ja mahdolliset rajat.
- Selvitys avartaisi omia uudelleenjärjestämisen tarpeitamme. Sen olen sanonut ennenkin, ettei selvitys välttämättä johda liitokseen.
Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen ei puolestaan näe selvitykselle minkäänlaista tarvetta.
- Olen yhteistyön kannattaja, mutta eivät nämä asiat etene julistamalla, Lötjönen toppuuttelee.
Pohjois-Savossa pitää Lötjösen mukaan katsoa ensin jonnekin muualle kuin Siilinjärvelle, jonka talous on hänen mukaansa vahva.
Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Paronen muistuttaa selvitysten tuovan tiedon lisäksi myös uusia näkökulmia.
- Mitä tarkoittaa toimiminen erillisenä tai yhtenä kuntana? Vasta silloin selviää, mikä on hyödyllistä.
Esimerkiksi siilinjärveläiset ovat korostaneet kuntansa hyviä palveluja. Kuopion palveluja on arvosteltu.
- Kiertävät jutut terveyspalveluista muokkaavat ihmisten mielipiteitä, vaikka omia kokemuksia ei ole.
- Isompien kuntien vertailussa Kuopiossa on todettu olevan varsin kohtuulliset palvelut.




