Kuopiolaiset tyytyväisinä Saaristokadulla
Jussi Murtasaari, Marita Tiihonen
Aamulla avattu Saaristokatu sai kansalaisilta yksimielisen tuomion: hyvältä näyttää.
Savon Sanomien haastattelemat ihmiset kehuivat katuverkostoa hienoksi ja hintansa arvoiseksi.
Monesta huljakka katu Kallavesi-maisemineen nousee Kuopion matkailuvaltiksi numero yksi.
Siltaan tutustuttiin jo ennen avajaisia
Saaristokatu piti avata tasan yhdeksältä, mutta uteliaita savolaisia eivät rajat ole ennenkään pidätelleet. Porukkaa paineli silloilla ja kaukana kadulla paljon ennen H-hetkeä.
Kuopiolainen Teuvo Rönkä oli lähtenyt keskustasta pyöräilemään Saaristokadulle. Tarkoituksena oli ajaa koko 20 kilometrin lenkki Petosen kautta takaisin keskustaan.
- Todella hyvä ja tilava pyöräilyväylä. Hienoa, että jalkamiehet on huomioitu hyvin, hän totesi.
Puijonlaaksosta sauvakävelylle lähtenyt Eino Jäntti antaa kadulle täydet pisteet.
- Tämä on suuri asia kaupungille ja merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Vielä huomataan, että sehän oli pieni satsaus.





