Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 12.09.2011 16:31
A A A

Kuopion alatori tarvitsee 8 miljoonaa

Kuopion alatorihankkeen rakennuskustannukset ovat nousseet merkittävästi alkuperäisestä kustannusarviosta.

Kaupunginhallitus esittää, että Kuopion kaupunki myöntää omistamalleen Kuopion Pysäköinti Oy:lle lainaa enintään 8 miljoonaa euroa alatorihankkeen lisärahoitukseen.

Toriremontin rakentamiskustannukset ovat nousseet merkittävästi alkuperäisestä kustannusarviosta pääosin hankkeen viivästymisestä johtuvista syistä.

Lisäksi Kuopion Pysäköinti Oy on alustavasti selvittänyt torin alle sijoittuvan kauppakäytävän rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Kauppakäytävän toteuttaminen vaatisi arviolta noin 4 miljoonan euron investoinnin. Hankkeen toteutuksesta tehdään lopullinen päätös kuluvan syksyn aikana.

Mikäli kauppakäytävän toteutukseen päädytään, tarvitsee yhtiö kaupungin lainan tai lainatakauksen.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo