Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.10.2008 11:04
A A A

Kuopion Saaristokatu avataan tänään

Saaristokatu avataan liikenteelle tänään. Ensin viimeistelyä vaille valmiille kadulle päästetään kevyt liikenne.

- Ajatuksena on se, että ihmiset voivat tutustua rauhassa koko katuun, sanoo katupäällikkö Ismo Heikkinen.

Katu avataan jalankulkijoille ja pyöräilijöille aamulla kello yhdeksän. Autot päästetään tielle puoli kahdelta, avausseremonioiden jälkeen.

Puoli yhdeltä alkavassa seremoniassa puhuvat valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) ja kaupunginjohtaja Petteri Paronen. Lisäksi tilaisuudessa esiintyy kuoro. Kadun varrella on pisteitä, joissa kaupunki tarjoaa kahvia ja pullaa.

Alueella ei ole erikseen järjestetty pysäköintialuetta, joten ihmisten toivotaan tulevan paikalle jalan tai pyörällä.

Julkinen liikenne alkaa Saaristokadulla Jynkänvuoresta keskustaan 13.18 lähtevällä linja-autolla numero 23.

Saaristokatu luo uuden liikenneväylän Saaristokaupungista Kuopion keskustaan. Matka Lehtoniemen Keilankanavalta Kuopion torille lyhenee entisestä 15 kilometristä noin 5,5 kilometriin.

Saaristokadun rakennustyöt aloitettiin keväällä 2006.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo