Liito-orava pesiytyi mansikka-harsoon
Freija Kukkonen
Kuopion Riistavedellä asuvan Keijo Wemanin viljelyspuuhat saivat yllättävän käänteen perjantaina, kun hän vaimonsa Leenan kanssa huomasi puolenpäivän aikaan pihavarastossaan liito-oravan.
Wemanit olivat hakemassa varastosta harsoa puutarhan peitoksi.
- Ensiksi huomasin lattialla ulostekasoja. Ajattelin, että johan nyt ovat rotat ja hiiret sotkeneet paikkoja. Sitten kuului rapsaus ja yhtäkkiä näkyviin nousi täysikasvuinen liito-orava, Keijo Weman kertoo.
Weman nosti harsopussin pihalle ja alkoi oikoa harsoja tuuletettavaksi. Wemanin yllätykseksi harsosta löytyi vielä kolme oravanpoikaa.
Muovipussista uusi koti
Wemanit eivät jääneet neuvottomaksi oravapoikueen kanssa vaan järjestivät perheelle uuden pesän.
- Tein niille muovipussista ja harsosta uuden pesän varastoon, johon nostin poikaset.
Oravanpoikaset eivät Wemanin mukaan olleet ihmisen läsnäolosta moksiskaan. Emo palasi poikasten luokse lähes välittömästi sen jälkeen, kun Wemanit olivat saaneet uuden pesän laitettua.
Liito-oravat saavat Wemanien mukaan pesiä rauhassa varastossa.




