Messuvieraat ihastuivat Saaristokaupunkiin
Merja Raatikainen
Kuopion asuntomessujen vieraat olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Suomen Asuntomessut Oy:n teettämän tutkimuksen mukaan 90 prosenttia kävijöistä lähti Lehtoniemestä hymyssä suin.
Myös Saaristokaupungin järvimaisema sai kiitosta messuvierailta. Reilut 80 prosenttia kävijöistä piti asuntomessualueen kaltaista asuinaluetta hyvänä tai erittäin hyvänä.
Vajaa kolmannes messukävijöistä lähti messuille Pohjois-Savosta. Toiseksi eniten messuille matkustettiin Uudeltamaalta. Sieltä tuli noin 14 prosenttia kävijöistä.
Noin 60 prosenttia kävijöistä käytti messujen yhteydessä Kuopion palveluita. Tavallisimmin rahaa käytettiin ravintolassa tai kahvilassa syömiseen, ostoksilla käyntiin ja majoittumiseen. Kesävieraat jättivät Kuopioon messujen loppuraportin mukaan arviolta noin 13 miljoonaa euroa.
Asuntomessujen kohteisiin tutustui neljän viikon aikana hieman yli 158 000 ihmistä. Messujen aikana järjestettyyn kyselyyn heistä vastasi noin 6 700.
Asuntomessut järjestettiin Kuopiossa 16.7-15.8.





