Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 02.11.2009 00:01
A A A

Millainen oli matkan todellisuus?

Juhani Ahon kertomus Purjehdus sisävesillä kuvaa idyllisiä hetkiä huikeissa maisemissa. Auringonpaisteella uidaan ja keitellään rantakalaa, ukkosmyrskyn tullen juostaan suojaan latoon. Toisaalta kertomus onkin oman aikansa mainostekstiä.

Millainen on todellisuudessa ollut Ahon, Venny Soldan-Brofeldtin ja Tilly Soldanin kaksiviikkoinen retki avoveneellä?

- Seikkailumieltä se on varmasti vaatinut. Kun on satanut, on oltu täysin sateen armoilla. Täytyy tietysti muistaa, että ihmiset eivät olleet muutenkaan tottuneet sellaiseen elämäntapaan kuin me, Esko Mattsson pohtii.

Seppo Karvinen arvelee, että retken matkatavarat kaikkinensa ovat mahtuneet kolmikon reppuihin. Nälkään tai janoon heidän on kuitenkaan tuskin tarvinnut nääntyä. Karvinen vertaa tuon ajan Saimaata tämän päivän vilkkaimpiin moottoriteihin.

- Tärkeimpien reittien varrella on ollut varmasti pannu kuumana, Karvinen sanoo.

Samaa mieltä on Mattsson:

- Jos ylioppilasmies on tuohon aikaan kulkenut maita ja mantuja, hänelle on varmaan löytynyt talosta yösija muutamalla lantilla.

Vaikka Venny Soldan-Brofeldt ehti ikuistaa kummeleita ja kalliomaisemia matkan varrelta, on purjehtimisessa riittänyt tekemistä hänellekin.

- Purjeen pinta-ala suhteessa veneen mittoihin on ollut varsin hurja. Veikkaisin, että joku on hoitanut koko ajan purjeen säätöjä ja toinen ohjannut, tuumii Mattsson.

Ja tietenkin matkan aikana on seurusteltu sivistyneistölle sopivalla tavalla.

- Varmaankin he ovat pohtineet nousevan kansakunnan tilaa, Mattsson epäilee.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo