Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
04.08.2010 10:06
Asta-myrsky kaatoi miljoona kuutiota metsää
STT
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Asta-myrsky kaatoi puita huikeat miljoona kuutiometriä. Pahimmin tuho iski Etelä-Savoon, Keski-Suomeen ja Kaakkois-Suomeen.
Ministeriön mukaan tilanne on tukala varsinkin niille metsänomistajille, joilla ei ole vahinkoja korvaavaa vakuutusta. Sen vuoksi ministeriö on päättänyt tarjota yksityismetsänomistajille valtion tukea kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain nojalla.
Valtion tukea voidaan ministeriön mukaan myöntää esimerkiksi silloin, kun myrskytuho edellyttää alueen metsittämistä viljellen.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




