Kahdelle syytteet paloittelusurmasta
Jorma Hynninen
Pieksämäkeläistä naista ja miestä syytetään 44-vuotiaan pieksämäkeläisen miehen taposta ja paloittelusta tämän vuoden maaliskuussa.
Lisäksi kahta pieksämäkeläistä miestä syytetään 44-vuotiaan miehen törkeästä pahoinpitelystä ennen tappoa. Viides syytetty on paikkakuntalainen nainen, jonka epäillään avustaneen ruumiinosien kätkemisessä ja verityön jälkien siivoamisessa ja siten todisteiden hävittämisessä.
Vainajan pää ja raajat ovat yhä kateissa. Jäljelle jäänyt torso löydettiin kevytpeitteeseen käärittynä huhtikuussa Keskuskadun varrella sijaitsevan kerrostalon kellarista.
Paloittelusurman oikeuskäsittely alkoi maanantaina Pieksämäellä laajennetulla kokoonpanolla. Tapahtumien selvittämistä vaikeuttaa se, että syytetyt ovat kertoneet olleensa humalassa väkivaltarikosten aikana ja osa heistä jopa viikkoja sen jälkeen.




