Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 03.12.2008 05:00
A A A

Opettaja loukkaantui Pelastusopistolla

Opettaja loukkaantui vakavasti tiistaina Pelastusopiston harjoitusalueella Kuopion Heinälamminrinteellä. Opettaja putosi noin neljän metrin korkeudesta harjoituksen yhteydessä. Hän sai luunmurtumia.

- Harjoitusalueella harjoitellaan paljon, mutta onneksi vahinkoja sattuu meillä hyvin harvoin opiskelijamäärään nähden, rehtori Reijo Tolppi Pelastusopistolta kertoo.

Onnettomuus sattui simulaattorissa, jossa palomiehet harjoittelevat katon avaamista esimerkiksi tulipalotilanteessa.

Harjoituspaikka sijaitsee asvalttipihalla ja on varta vasten rakennettu korkealla työskentelyn harjoittelua varten. Noin neljä metriä korkeaan rakennelmaan on rakennettu kaksi lapetta eri kaltevuuksilla.

Pudonneen, tuntiopettajana työskentelevän pohjoissavolaisen palomiehen avuksi tuli heti ensiaputaitoisia oppilaita, jotka osallistuivat harjoitukseen.

Pelastuslaitoksen ambulanssilla oli paikalle noin kymmenen minuutin ajomatka. Ensihoitajat veivät miehen hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Paljon toimintaa, harvoin vahinkoja

Tapahtumapaikalla kävi päivällä myös poliisipartio, mutta tapauksessa ei ole aihetta poliisin tutkintaan, vaan putoamisen tutkii opiston oma työsuojeluorganisaatio.

Osallistujilla oli asianmukainen turvavarustus kuten kypärä, vaikka opettaja ei ollut turvaköysissä kiinni. Tämä on yleinen käytäntö, sillä opettaja liikkuu tikkailla ja kattosillalla hetkittäin.

Opiskelijat ovat lappeilla liikkuessaan aina köysissä kiinni niin kuin pelastusalan korkealla työskentelyn ohjeessa vaaditaan.

- Paikka on normaali harjoituspaikka, jolla nyt sattui yksittäinen vahinko. Harjoituksen turvaohjeita noudatettiin, pelastustoimintaopetuksen päällikkö Ismo Huttu sanoo.

- Harjoitusvolyymit meillä ovat hirvittävän suuret. Paikat ovat vakioidut, mutta harjoituksia on paljon. Siihen nähden meillä on sattunut hyvin harvoin vakavia loukkaantumisia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo