Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
23.06.2009 05:00
Orava pesii Neulamäen yritysalueella
Ilkka Ritvanen
Uusi liito-oravahavainto pienentää Pienen Neulamäen yritysaluetta. Alueelta on löydetty yksi uusi luonnonsuojelulain mukainen liito-oravan levähdys- ja pesintäalue.
Vielä ennen juhannusta ympäristökeskuksen kanta oli, että alueella ei ole aikaisemmin havaitsemattomia lain määrittelemiä levähdys- tai pesintäalueita. Juhannusviikonlopun aikana tilanne muuttui.
Ympäristökeskuksen mukaan havainto on niin selkeä, että se tulee ottaa lain mukaisesti huomioon alueen kaavoituksessa ja käytössä. Keskus ilmoitti asiasta Kuopion kaupungille maanantaina.
Pesimäpaikka on noin 20 prosenttia kaavoitetusta alueesta. Se on myös sijainniltaan aikaisemmin todettua hankalampi.
Aiheesta lisää tiistain Savon Sanomissa.
Päivän suosituimmat sisällöt
Luetuimmat 24 tuntia
Seuraa meitä myös Facebookissa




