Poliisi: Pakolliset lääkärikäynnit kaikille aseenhaltijoille
Janne Laitinen
Pohjois-Savon poliisi vaatii lääkäreiltä ilmoitusvelvollisuutta, jos aseluvan hakijan epäillään kärsivän mielenterveysongelmista.
Poliisin mukaan jokaisen aseluvan haltijan tulisi lisäksi toimittaa poliisille lääkärintodistus viiden vuoden välein.
- Henkilö toimittaisi poliisille lääkärintodistuksen sekä todistuksen siitä, että harrastaa ampumista asianmukaisesti, esimerkiksi jossain seurassa, selittää aseluvista vastaava apulaispoliisipäällikkö Heikki Kössi.
- Jatkuva kontrolli pitäisi saada aikaan. Luvan edellytykset olisi hyvä ulottaa myös terveysedellytyksiin, erityisesti käsiaseissa, sanoo poliisipäällikkö Kari Heimonen.
Suomen Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen tyrmää poliisin esitykset. Hän vetoaa lääkärien resurssipulaan ja siihen, että poliisille raportointi vaarantaisi lääkärin ja potilaan välisen hoitosuhteen.
Poliisi ja Lääkäriliitto antoivat lausuntonsa ampuma-aselain uudistuksesta sisäasiainministeriölle huhti-toukokuussa.




