Sähköpihi hikimylly vei keksintökilpailun
Iikka Taavitsainen
Kuopiolaisen Muoto-Steamin saunakapseli voitti Viitasaarella maanantaina järjestetyn Keksintöjen viikon keksintökilpailun.
Tuomariston mukaan henkilökohtainen saunaratkaisu esittää perinteisen suomalaisen saunakulttuurin energiapihissä muodossa. Lisäksi pitkälle tuotteistettu keksintö haastaa juryn mielestä koko yhteiskunnan pohtimaan, pitääkö jokaisessa asunnossa sittenkään olla oma sauna.
- Ehkä tämä keksintö vähän purkaa sitä ajatusta, että kaikkialle on rakennettava saunat. Saunakapselin tarkoitus on antaa vaihtoehto, myöntää Muoto-Steamin toimitusjohtaja Toivo Lipponen.
Ensimmäiset ajatukset saunakapselista - siirrettävästä höyrysaunasta - heräsivät yli kymmenen vuotta sitten. Lähtökohta oli kehittää tehokas yhdelle hengelle suunnattu sauna, joka antaa mahdollisuuden saunomiseen missä vaan. Varsinainen kehitystyö alkoi noin kolme vuotta sitten.
Lipponen myöntää, että höyrykaappityyppisiä saunoja on ollut jo viime vuosisadan alkupuolella, mutta saunakapseli on hänen mukaansa enemmän kuin höyrykaappi.
- Tuotteessa on pieni vesisäiliö, joten sitä voi käyttää paikoissa, joissa ei ole vesijohtovettä tarjolla. Energiatehokkuuden vuoksi on mahdollista, että se saa virtansa aurinkoenergialla ladatuista akuista. Mökillä ei tarvitse olla sähköjä tai juoksevaa vettä, mutta silti on mahdollisuus höyrysaunaan. Pienen koon vuoksi se mahtuu sisätiloissa myös kapeista ovista.
Saunakapseliin on suunniteltu myös viihde-elektroniikkaa kuten radio ja mahdollisuus katsoa elokuvia.




