Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 17.01.2009 04:57
A A A

Ylä-Herttuala kiistasta: Lääkefirmat lobbaavat

Kuopiolainen geenitutkija ja akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala arvelee, että lääkefirmoilla on vahva rooli lääkekeskuksen alueellistamista vastustavien uutisten takana.

- Voisiko olla niin, että kansainväliset ja kotimaiset lääkeyritykset eivät pidä ajatuksesta matkustaa virastoon johonkin toiseen kaupunkiin.

Hän perustaa ajatuksensa Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajan Suvi-Anne Siimeksen ulostulolle, jossa tämä vastusti uuden lääkealan keskuksen perustamista Kuopioon.

Ylä-Herttuala muistuttaa, että lääkekeskuksen tarkastajat ovat tottuneet matkustamaan ympäri Suomen. Toisin on lääkefirmojen henkilökunnan laita.

- He ovat ainoita, joiden ei ole tarvinnut koskaan matkustaa, Ylä-Herttuala sanoo.

Taitovuoto kuriin muutolla

Muutos toisi akatemiaprofessorin mielestä monia etuja. Pääkonttorin saisi pääkaupunkiseutua halvemmalla Kuopiosta ja lääkekeskus sijaitsisi lähellä.

Ylä-Herttuala arvelee, että lääketurvallisuutta valvovan viraston siirtyminen Kuopioon vähentäisi myös lääkekeskuksessa yleistä aivovuotoa.

- Helsingissä ongelmana on se, että Lääkelaitosta on käytetty ponnahduslautana.

Ylä-Herttuala muistuttaa, ettei osaavan työvoiman saamisessa olisi ongelmia Kuopiossa.

- Kuopiossa on maan toinen farmaseuttinen tiedekunta, joten Kuopiossa on koulutettua työvoimaa. Lisäksi täältä tulee paljon lääkekehitystyöhön suuntautuneita lääkäreitä, hän luettelee.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Savo