Suonenjoella laaja palo metsäalueella
Asta Tenhunen, Päivi Saarilahti
Suonenjoella Heinäseläntien varrella paloi noin kuusi hehtaaria aluskasvillisuutta ja osin metsää. Palo havaittiin kello 16:n jälkeen.
Vaarassa ei ollut ihmisiä eikä rakennuksia, mutta palopaikka oli hankalasti sammutettavissa. Palokunnilla oli matkaa sammutustöihin satoja metriä lähimmästä tiestä.
Sammutustöihin osallistui väkeä pelastuslaitoksen Suonenjoen, Rautalammin, Karttulan, Tervon ja Keiteleen paloasemilta.
Palomiesten apuna oli runsaasti vapaaehtoisia sammutusmiehiä usean kunnan palokunnista.
Myös rajavartiolaitoksen helikopteri saapui illalla kello 20 jälkeen sammuttamaan palavaa maastoa. Palo saatiin rajattua puoli tuntia myöhemmin.
Kopteri auttoi sammutustöissä noin tunnin ajan.
Päivystävä palomestari Eino Tapaninen arvioi illalla, että palo saadaan tukahdutettua puoleen yöhön mennessä.
Se ei ehtinyt uhata lähimpiä taloja, jotka olivat noin 600 metrin päässä paloalueen reunasta.
Palon epäillään saaneen alkunsa sähkölinjan kohdalta oikosulusta tai muusta linjaviasta.




