SuperTahko matkalla rahoitettavien listalle
Pentti Myöhänen
SurperTahko-hanketta esitteli Tahko Development Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kammonen maanantaina valtion liikuntaneuvostolle opetusministeriössä.
Samassa tilaisuudessa liikuntaneuvostolle esiteltiin kymmenkunta muuta valtakunnallista hanketta, jotka eivät vielä ole ministeriön rahoitussuunnitelmassa.
Hankkeiden lähettämät rahoitussuunnitelmat käsitellään neuvostossa syksyllä neljäksi vuodeksi eteenpäin. Suunnitelmat päivitetään vuosittain.
Nilsiän SuperTahkon kohdalla kyse on mm. Tahkovuoren korottamista tarkoittavan hankkeen saattamisesta valtakunnallisten hankkeiden listalle.
- Hankkeet itse päättävät valtionavun hakemisesta. Valtion liikuntaneuvosto antaa hakemuksista lausunnon ministeriölle ja ministerille, jotka tekevät päätöksen, kertoo liikuntaneuvoston pääsihteeri Hilkka Laitinen.
Nilsiän kanta ratkaisee
Jussi Kammosen mukaan Tahkon hanke on hyvä saada avustuslistalle, vaikka rahan tarvetta ei tälle tai ensi vuodelle vielä olisikaan.
SuperTahkoa koskeva ympäristölupahakemus jätetään virallisesti kesäkuussa. Rakennushankkeen pikaisen käynnistämisen kannalta Nilsiän kaupungin kanta on ratkaiseva.
Kaupungin periaatepäätöstä Tahko Development odottaa lähiviikkoina.
- Haluaisimme käynnistää pikaisesti toimet, joiden aloittamiseen riittäisivät kaupungin myöntämät maa-ainesten otto- ja rakennusluvat.




