Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.04.2011 14:43
A A A

Tuuli määrää, milloin ristikkosilta pääsee paikalleen

Kallansiltojen nostettavan rautatiesillan paikalleen asennus on ollut määrä toteuttaa tämän viikon aikana. Tuuliolosuhteet kuitenkin määräävät tahdin.

- Tuuliraja asennukseen on kahdeksan metriä sekunnissa, joten katsomme asennuspäivän sen mukaan, kertoo Insinööritoimisto Seppo Rantalan työmaapäällikkö Mika Huhtala.

Esimerkiksi maanantaina tuuli on puhaltanut puuskittain jopa 20 metriä sekunnissa, eikä puuskista päästä Itä-Suomessa vielä tiistainakaan.

Työmaa hiljenee pääsiäiseksi, joten jos siltaa ei päästä asentamaan viimeistään torstaiaamuna, asennustyö jää ensi viikoksi.

50-metrinen ristikkosilta työnnetään tukikehikon väliin hydrauliikkapumpuilla. Suotuisissa olosuhteissa silta liukuu 15-20 metriä tunnissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Savo