Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.04.2010 17:56

Isot perämoottorit kysyttyjä Baltiaan

Ulkomaalaisvarkaita odotetaan nyt rannoille

Poliisilla on syytä olettaa, että ulkomaalaiset varasporukat siirtyvät lähiviikkoina kiertämään rantoja Savossa.

Vielä viime viikkoina Savossa on liikkunut etenkin liettualaisia porukoita, jotka ovat murtautuneet omakotitaloihin.

Aiemmin vastaavia ammattimaisia perämoottorivarkaita on tavattu eteläisessä Suomessa. Poliisi ennakoi, että tänä keväänä varkaat siirtyvät myös sisämaahan.

Pohjois-Savon poliisin mukaan tänä vuonna Pohjois-Savossa veneiden talvisäilytyspaikoilta on ilmoitettu anastetuksi yhdeksän perämoottoria.

Poliisi kertoo pelkäävänsä, että veneilykauden lähetessä anastukset lisääntyvät.

Ammattivarkaat osaavat viedä myös isoa ja arvokasta tavaraa tavanomaisista kiinnityksistä välittämättä.

Nopeasti maasta

Ammattivarkaat vievät varastetun omaisuuden yleensä nopeasti maasta.

Jos Suomen rajalla tarkistetaan jostain syystä auton lastia, avuksi olisi, että veneiden ja moottoreiden omistajat tietäisivät tarkkaan omaisuutensa tunnistetiedot.

Poliisin mukaan veneiden ja perämoottoreiden tunnistetiedot kuten valmiste- ja runkonumerot on syytä tallentaa ylös, sillä järeämpikään lukitus ei aina estä veneen tai moottorin anastusta.

Tunnisteita tarvitaan, koska moottorin merkki ja malli eivät välttämättä riitä yksilöimään omaisuutta, jota varkailta löydetään.

Tärkein varkauksien esto on kuitenkin edelleen hyvä lukitus. Jos perämoottori on pieni eli kevyt kuljettaa, se kannattaa kuljettaa aina mukana kotiin.

Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Työpaikat