Myös työtehtävät järjestellään uudelleen
Vasankari sai varoituksen
Jussi Kesonen
Kuopion vapaa-ajankeskuksen toimialajohtaja Jaana Vasankari sai maanantaina Kuopion kaupunginhallitukselta kirjallisen varoituksen virkavelvollisuuden vastaisesta käytöksestä.
Lisäksi hallitus päätti, että Vasankarin työpiste siirretään pois vapaa-ajankeskuksesta ja hänelle etsitään mahdollisimman nopeasti uusia tehtäviä kaupungin organisaatiossa.
Asian esittelijänä kokouksessa ollut kaupunginjohtaja Petteri Paronen korosti perusteluissaan, että kaupungin johtavalta viranhaltijalta edellytetään asiallista ja nuhteetonta käyttäytymistä kaikessa toiminnassa ja erityisesti suhteessa muihin työntekijöihin.
Parosen mukaan Vasankarin lähestymiskieltoon johtanut toiminta ei ole hyväksyttävää käyttäytymistä tämän asemassa olevalta viranhaltijalta.
Muilta osin päätös noudatteli kaupungin lakimiehen Vesa Toivasen esitystä.




